”TEE SITÄ MITÄ RAKASTAT”

Minä ja miltei 50 000 muuta kävimme hakemassa inspiraatiota ja joululahjoja viikonloppuna Kädentaidot-messuilta. Epätoivo meinasi iskeä jo parkkipaikkaa hakiessa, seuraavaksi narikkajonossa ja sen jälkeen tungoksessa halleihin pyrkiessämme, mutta kaikki se kannatti ja sain kameralle tallennettua teillekin jaettavaksi hurmaavia joululahjaideoita. Tein messuilta itsekin muutaman jouluisen hankinnan, mutta parhaiten mieleeni jäi Pienen Haltijakaupan haltijaemon, Tuija Leinosen kanssa käymäni keskustelu. Olen tavannut Tuijan ensimmäistä kertaa jokunen vuosi sitten samaisilla messuilla, ja sen jälkeen olen joka vuosi messuillessani käynyt tervehtimässä häntä. Puhuimme hetken siitä kuinka tärkeää onkaan tehdä työkseen jotakin sellaista, mitä rakastaa. Kuulostaa kovin kliseiseltä, mutta niinhän se on. Kun ei malta odottaa aamuisin sitä hetkeä, että astuu työhuoneen ovesta sisään, on oikealla polulla.

Mutta nyt poimintoihini messutungoksen keskeltä. Näistä aarteista kannattaa kirjoittaa Joulupukille.

PB180815 PB180819 PB180813

Artesaani Ritva Tuomisen Dinosaurus-keramiikka ihastutti minua niin kovasti, että halusin ehdottomasti esitellä teille hänen kädentaitojaan. Mukien kahvoissa kurkistelivat hurmaavat otukset ja mieltä jäikin kaihertamaan kovasti se, että en ostanut mukia tästä kojusta itselleni. Tuomisen käsintehtyä dinosaurus- ja lohikäärmekeramiikkaa löytää kyllä E. Steniuksen Keramiikkapajalta Helsingistä, mutta verkosta näitä hurmaavia aarteita ei ilmeisesti joulupakettiin pysty tilaamaan. Näistä aamukahvi maistuisi taatusti extrahyvältä harmaana marraskuisena aamuna – eivätkö olekin ihania?!

PB180823 PB180825

Sokrun ständillä kävi kova kuhina. Sokrun tuotteita ja eritoten postikortteja olen jo aiemminkin ihastellut designtoreilla, mutta jälleen kerran suloiset printit vetivät minua magneetin lailla puoleensa. Sokrun julisteet ja kortit painetaan Tampereella ja yrityksen toimintaan kuuluu niin graafinen suunnittelu, kuvitukset kuin kuosisuunnittelukin. Mikäli tuo seinällä oleva suloinen koala vei sinunkin sydämesi, voin onneksemme kertoa, että tuotteet löydät myös verkkokaupan puolelta!

PB180834 PB180827 PB180831

Joko sinulla on oma haltija? Tuija Leinosen toinen toistaan suloisemmat haltijat ovat näkyneet blogissani aiemminkin ja jälleen kävin kurkistamassa millaisia haltijoita haltijoiden synnyinpajassa on syntynyt. Pieni Haltijakauppa sijaitsee Mariankadulla Helsingissä ja olen kuullut, että kauppa on ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Voin kuvitella, että kaikkien niiden haltijoiden keskellä  olo ei voi olla kuin onnellinen. Ihasteltavaa riittää varmasti. Ja kun jouluaattona löytää paketistaan tarkasti juuri sinulle valitun haltijan, joulusta tulee varmasti vielä hitusen ihanampi.

PB180868

Lankapesä! Oi mikä keksintö! Täydellinen lahja kaikille meille, jotka harrastavat intohimoisesti kutomista ja jotka tietävät kuinka ärsyttävä lattialla kieriskelevä lankakerä on. Lankapesästä lanka tulee helposti sille tarkoitettua ”kujaa” pitkin ja puikoillekin on oma paikkansa. Tervajoella sijaitsevan saviverstaan, Musta linnun, löydät myös netistä.

PB180838 PB180835 PB180837

En muista koska viimeksi Matti olisi innostunut niin paljon koruista kuin nähdessään nyt Frida’s Cornerin valikoiman messuilla. Kyllä, Matti tosiaan kiersi urheasti messut kanssani ja viihtyi erinomaisen hyvin pienoisrautatieosastolla! Ja kehotti jopa ostamaan itselleni Fridalta hurmaavat Kekkoskorvikset. Tällä kertaa katseeni kiinnittivät kuitenkin koira-aiheiset rinta- ja korvakorut. Eikö näytäkin koruissa mallina ollut koira kovasti meidän Epulta? Myös Hyacinth-faneille löytyi tästä valikoimasta upeita aarteita. ”The Bouquet residence, the lady of the house speaking”, ja niin edespäin.

Mitä aarteita sinä löysit messuilta?


Posted in and tagged , , , , by NOORA.