UTUISEN RUSKEAT RIPSET

IMG_8848 IMG_8854 IMG_8851

Postiluukusta oli perjantaina kolahtanut alas näyteripsari Lumenelta. Nordic Noir-ripsari oli pakattu hopeiseen pakkaukseen ja sisuksista löytyi kovin ihana yllätys, sillä ripsiväri olikin sävyltään ruskea eikä musta. En ole ikinä käyttänyt ruskeaa ripsiväriä. Ripsiväriostoksilla tulee aina kassalle kiikutettua tapansa mukaisesti se tuttu ja turvallinen mustasävyinen versio enkä ole koskaan edes harkinnut, että vaihtelu voisi vaikka virkistää.

Harmaan marraskuun kunniaksi puin maanantaina ylleni sinisen eri sävyjä ja meikatessani päätinkin testata kuinka ruskea ripsari piristäisi meikkiäni. Ero ei ole merkittävä, mutta ruskea sävy pehmensi kauniisti lookia ja silmämeikistä sai kuitenkin vaivatta noorannäköisen. Ruskea toi sävynä myös voimakkaasti esiin silmieni sinisyyden, ja utuisen pehmeä silmämeikki toimisikin myös jatkossa kivana vaihteluna arkisilmämeikissä.

Voisikohan tätä kutsua mukavuusalueelta poistumiseksi? Tuntuu siltä, että aamuisin laitan aina samaa luomiväriäkin luomille ja arkimeikin teosta on tullutkin niiiin rutiinia, että tavoistaan tuntuu olevan äärimmäisen vaikea poiketa. Meikkiopastus ammattilaisen penkissä ei olisi lainkaan pahitteeksi — josko ottaisin pikkujoulukauden tavoitteeksi oppia tekemään upean sumuisen smoky eyes-meikin?

IMG_8852


NEULE PART TWO / BY EMKA (*saatu)    FARKUT ZARA   KENGÄT CATMANDOO   MYSSY MYSSYFARMI (*saatu)


IMG_8847 IMG_8850


Posted in and tagged , by NOORA.