MINUN KOSMETIIKKAJOULUKALENTERINI

PB129945 PB129940PB129952

Tuossa se huutelee kutsuvasti nimeäni. Yrittää saada minua aukaisemaan tuon kauniin joulunpunaisen rusetin ja kurkkaamaan mitä luukun nro 1 takaa löytyy. Eletään vasta marraskuun puolta väliä ja eteisen pöydällä nököttävä joulukalenteri on saanut minut jo nyt hermoraunioksi. Vaatii todellista itsekuria olla kurkkimatta luukkuihin. Olen jo ainakin 178 kertaa meinannut kirjoittaa Googleen ”l’occitane joulukalenteri tuotteet”.

Etsin kissojen ja koirien kera itselleni essencen joulukalenteria täältä Tampereelta, mutta nopeat olivat syöneet hitaat ja päätin lopulta lopettaa etsinnät. Pelkäsin, että sillä välin, kun etsin tuota tiettyä kosmetiikkakalenteria, muutkin vaihtoehdot myytäisiin loppuun. Löydettyäni siis Sokokselta tämän yhden ainokaisen L’Occitane-kalenterin teekalenterien joukosta (..taisi käydä melkoinen tuuri, että joku oli sen sinne jättänyt minun löydettäväkseni!), päätin toimia. Tein ex tempore-päätöksen tämän vuotisesta joulukalenteristani ja kiikutin tuon minulle melko tuntemattoman brändin kalenterin kassalle.

PB129961 PB129964 PB129957

Kalenteri oli tuoksustaan päätellen hyvä ostos ja pidän sen ulkoasusta kovasti. Kalenteri on kuin valtava joulukortti eteisen pöydällä ja herttainen kuva tuo juuri sopivasti jouluntunnelmaa sisustukseen. Odotan myös innolla sitä, millaisia tuotteita kalenterista löytyykään. Listaus taitaa seistä kalenterin takakannessa, mutta olen malttanut olla tutkimatta sitä. Mieluummin yllätyn aamuisin, kuin kurkin etukäteen mitä kukin päivä tuo tullessaan.

Montako yötä vielä, että saa aukaista ensimmäisen luukun? Odotan jo niin innolla. Joulu on ihana valonpilkahdus vuodenajoista harmaimpaan. Siksi aionkin ottaa siitä kaiken irti.

Mutta nyt haluan tietää, millaiseen joulukalenteriin sinä tänä vuonna päädyit?

PB129949


Posted in and tagged by NOORA.