TUKKATYLSISTYMINEN

PB120082 PB120095 PB120074

Noora: ”Pitäiskö leikkauttaa polkka ja värjätä vaaleemmaks. Ehkä vähän otsistakin?”
Äiti: ”Et uskalla.”
Noora: ”No enni.”

On tullut se aika vuodesta, kun päälaelle hiipii tukkatylsistyminen. Hiukset kasvavat vauhdilla, sävy on tyvikasvua lukuunottamatta juuri sellainen, josta olen pitkään haaveillut. Mikä siis mättää? Vastaukseksi hyväksytään varmaankin syksy. Uusi look toisi vaihtelua elämään ja ehkä se piristäisikin harmauden keskellä. Kun peilistä kurkkisi uusi pää, pimeät syysaamutkin voisivat olla edes ajatuksissa aurinkoisempia.

Pitkästä aikaa en laittanut eilen hiuksiani mitenkään pesun jälkeen. Kuivasin ja harjasin toki, mutta jätin pitkät kutrit suoraksi ja auki. Nämä kuvat nähtyäni totesin hiljaa itsekseni, että jotakin tämä syksypää nyt kaipaa. Hiukset ovat vähän, noh, tylsät. Tiedän, että jo pelkkä sävytys ja raikastus tekee ihmeitä, mutta lyhentäminenkin on ihan oikeasti käynyt mielessä.

Istahdan illalla Kirsin penkkiin. Jännityksellä odotan uusiutunutta päätäni. Luottokampaajan löytämisessä on se hyvä puoli, että kampaajalle menoa ei ikinä tarvitse jännittää. Hyvä siitä tulee, mutta millainen.. Se jää nähtäväksi. Any ideas?

PB120079PB120091


PUSERO IVANA HELSINKI HAME LIDL ESMARA BY HEIDI KLUM SAAPPAAT NLY SHOES


PB120088


Posted in and tagged , by NOORA.