LAHJAVINKKI MANSEN MIEHELLE

PA017137PA017109PA017112 PA017117

Yksi blogihistoriani suosituimmista postauksista on tämä postaus. Muistan kuinka käytin tuon lahjavinkkipostauksen tekoon ennätysmäärän vaivaa ja aikaa, ja ilokseni olen vuosien varrella huomannut, että listaa käydään lukemassa edelleen. Koska vuosia on tuon postauksen kirjoittamisesta vierähtänyt eteenpäin jo useampikin, ajattelin näin isänpäivän (ja joulunkin!) jo pian ollessa nurkan takana, jakaa blogissani muutaman uuden lahjavinkin miehelle. Vuosi toisensa jälkeen ainakin itselleni tuottaa harmaita hiuksia persoonallisten lahjojen keksiminen elämäni miehille – sukat ja suklaa lämmittävät toki mieltä, mutta kun lahjassa on ripaus lahjanantajan mielikuvitusta, lopputulos ilahduttaa monesti lahjansaajaa vielä hitusen enemmän. Ehkä tulevista lahjavinkkipostauksista on siis iloa muillekin asian kanssa pähkäileville!

PA017128

Ensimmäinen lahjavinkki on omasta mielestäni timanttisen hieno. Woodie halusi lähettää uusia persoonallisia asusteita Matin vaatekaappiin, ja hän sai valita Woodien käsityönä tehdyistä laadukkaista puuruseteista pari suosikkiaan. Suomalaisesta puusta valmistetut rusetit ovat puun kuvioinnin ansiosta uniikkeja ja näin ollen ainutlaatuisia myös lahjoina. Halutessa rusettiin voidaan myös kaivertaa tervehdys tai vaikkapa rusetin saajan nimi. Ihana lisä upeaan lahjaan!

Mansen miähen suosikiksi nousi koivusta valmistettu lämpökäsitelty Tampere-rusetti, johon on kaiverrettu kotikaupunkimme silhuetti. Näsinneulan ja Tornin lisäksi rusetista voi bongailla muitakin tuttuja maamerkkejä ja väitänkin, että tämä rusetti on todellinen katseenvangitsija. Suorastaan luonnollisen hieno! Arvostan suuresti viimeisteltyä käsityötä ja nämä rusetit on viimeistä yksityiskohtaa myöten huolellisesti tehty. Rusetti toimitetaan perille tyylikkäässä laatikossa, jossa rusettia voi myös myöhemmin säilyttää. Tosin näin kaunista aarretta ei millään malttaisi piilottaa laatikkoon; sen voisi vaikka jättää kirjahyllyyn koristeeksi!

Ensimmäinen lahjavinkki isänpäivää ja joulua varten tuokin siis terveiset täältä Tampereelta. Nappaa tästä vinkki talteen elämäsi miehen lahjaa varten!

PA017114 PA017125

*Woodie-rusetti saatu.


Posted in and tagged by NOORA.