KAHVIKUPPI SURUMIELISIÄ SYYSAAMUJA VARTEN

P9045667 P9045689 P9045721

Vietän viimeisen kesälomapätkäni toista päivää, mutta mieli on kääntynyt jo syksyä kohti. Ilmassa tuoksuu syksy, lehdet putoilevat puista ja aurinko ei enää lämmitä niin kuin kesällä. Se maalaa kyllä maiseman kullankeltaiseksi, mutta säteet henkivät jo syksyn tunnelmaa. Vaatekaappiini tiensä on löytänyt syksynsävyinen neule ja aamukahvikuppi on vaihtunut melankolisempaan vaihtoehtoon – nämä jos mitkä ovat merkkejä syksyn saapumisesta.

Podin jokin aika sitten pientä muumikuppiähkyä ja tein päätöksen (..tai oikeastaan astiakaappini sen päätöksen teki), että pidän hieman taukoa uusien muumimukien hankkimisessa. Päätökseni piti noin kuukauden verran, kunnes näin millaisia aarteita syystuulet toisivatkaan mukanaan. Surumielisen syksyn aamukahvikuppia ei nimittäin voinut olla hankkimatta. Haikea kuvitus kertoo surusta ja kaipuusta, unohtamatta kuitenkaan käännekohtien tuomia mahdollisuuksia. Tämä tuotesarja kunnioittaa nimensä mukaisesti alkuperää ja minimalistinen kuvitus vetosi ainakin allekirjoittaneen visuaaliseen silmään. Se on kerta kaikkiaan taidokas! 

P9045683P9045673

Kesälomani tärkeimmät hankinnat on siis jo tehty. Kietoudun lämpimän neuleen sisuksiin ja hörpin kuuman aamukahvini kaikessa rauhassa syksyisessä maisemassa. Tai ainakin parvekkeellamme, jos vilukissa ei tarkene hiipiä aamukahville järvenrantaan. Viime vuonna toivoin syksyn olevan lempeä, mutta ei kulunut kauaakaan, kun syksy toi mukanaan niitä surullisimpiakin uutisia. Ikinä ei voi tietää millainen omasta mielestäni tuo haikein mutta samalla myös kaunein vuodenaika tulee olemaan.

Päätin kuitenkin, että käytän lomaani useamman päivän ihan vain energian keräämiseen. Lepään ja voin hyvin. Talvea varten on hyvä varastoida hieman energiaa pahan päivän varalle.

P9045714P9045724


Posted in and tagged , by NOORA.