SYMPAATTINEN TUHTO

P6194574 P6194572 P6194567

Tampereella on uusi herkullinen helmi. Meni hetki ennen kun ehdin käydä lounastamassa Tampere-taloon avatussa Tuhto-ravintolassa, mutta voin luvata, että tämä kerta ei jäänyt viimeiseksi. Ihastuin ja tykästyin pelkästään jo niin paljon ilmapiiriin ja ravintolan designiin, että se riittäisi syyksi lounastaa siellä päivästä toiseen. Kaiken kukkuraksi ruokakin oli niin herkullista, että olen käyntimme jälkeen kerran jos toisenkin muistellut kuola valuen syömääni punajuurilasagnea.

Matille tosin jäi jotakin hampaankoloon. Jotakin muutakin kuin tonnikalasalaattia. Tuhdon pöydässä mieheen iski nimittäin niin paha annoskateus, että osa lasagnestani katosi hänen suuhunsa. Tonnikalasalaattikin oli kuulemma yksi parhaista salaateista ikinä, mutta jo pelkästään punajuurilasagnen tuoksu hurmasi mieheni niin, että kateus iski jo annosta pöytään kannettaessa.

P6194584 P6194562 P6194569 P6194571

Sisustus on ihastuttava, eikö olekin? Vasta jokin aika sitten avattu Muumimuseo on pidetty mielessä myös Tuhtoa sisustettaessa ja hurmaava Muumi-nurkkaus onkin ravintolan todellinen katseenvangitsija. Olisimme ehdottomasti lounastaneet juurikin tuossa nurkkapöydässä, mikäli se olisi ollut vapaana. Kymmenen euron punajuurilasagneannokseeni kuului alkusalaatti leipineen ja jälkkäriksi sai hakea itselleen myös kupin kahvia keksin kera. Iso plussa siitä, että kahvikuppeina käytettiin Arabian juhlavuosimukeja. En voi hankkia itselleni tätä sarjaa tilanpuutteen vuoksi, mutta pääsenpä jatkossa juomaan kupposen kuumaa niistä ainakin Tuhdossa.

Lounasravintolaksi Tuhto on erinomainen valinta, sillä annosvaihtoehtoja on useampia ja hintakin on mielestäni kohtuullinen. Sympaattinen tunnelma rauhoittaa mieltä ja ruokailun ohessa voi pöytäseurueen kesken pohdiskella sitä, mitä tuhto oikein tarkoittaa. Tiedätkö sinä vastauksen? Tuhto on tuttu hahmo Muumilaakson marraskuu-novellista, mutta samainen sana liittyy myös veneilyyn. Olen melko varma siitä, että keksit sanan merkityksen viimeistään siinä vaiheessa, kun vierailet Tuhdossa.

Tänään lounaslistalla olisi lihapullat muusilla, vuohenjuustosalaatti talon omalla paprikahillokkeella tai tomaattikeittoa basilikavaahdolla. Slurps. Olisikohan jo uuden vierailun aika..

P6194576 P6194640P6194580


Posted in and tagged , by NOORA.