SINISENÄ KUIN SANNI

IMG_3729 IMG_3749 IMG_3740

Aina keväisin se iskee; se järjetön tarve, hinku ja kaipaus muuttaa vähän omaa lookiaan! Tekisi mieli leikata otsatukka tai katkaista polkkis, värjätä talviturkki kokonaan uudella sävyllä tai tilata Rapunzelilta juurikin ne teippipidennykset, joiden arvelit jo olevan taakse jäänyttä aikaa. Tekisi niin kovasti mieli testata jotain uutta!

Kun puhutaan hiusasioista, olen aivan uskomaton tuuliviiri. Olen ollut nyt puolen vuoden ajan oikeinkin tyytyväinen hieman lyhyempään hiusmalliin ja sävykin on enemmän kuin kohdillaan, mutta törmätessäni kuviin siitä Norpasta, jolla vielä vuosi sitten oli melkoinen megatukka ihan omasta takaa, iskee järjetön kaipuu pitkiä hiuksia kohtaan. Pidennyskuumeeni on nyt niin kova, että en voi luvata ettenkö tekisi piakkoin tilausta Rapunzelille päin. Kaipaan valtavia kiharakampauksia ja pitkää paksua ponnariani! Ja on ihan okei muuttaa mieltään, vaikka jokin aika sitten vielä vannoikin kampaajan penkissä, että pidennyksiä ei tähän päähän enää laiteta. Eikö olekin?

coloristaloreal

Onneksi pientä helpotusta muutoskuumeeseen toi jokin aika sitten L’Oréalilta lahjaksi saamani paketti. Erilaisia Colorista-värejä sisältävä lähetys oli suorastaan herkullinen ja eritoten yksi paketin tuotteista, yhdessä pesussa poislähtevä spraysuihke Pastel Blue, kiinnitti huomioni. Olen aina ihaillut Sannin uskomattoman upeita sinisiä hiuksia, mutta itselläni ei koskaan olisi pokkaa niin villiin värikokeiluun. Vihdoin saisin fiilistellä sinistä tukkaa!

Olen niin arkajalka, että en uskaltanut tehdä ensitestailujani  omiin hiuksiini, vaan kaivoin esiin vanhat klipsipidennykset, joiden latvoihin suihkuttelin väriä. Väri tarttui hiukseen kiinni todella hyvin ja tasaisesti, eikä sprayaaminen edes ollut sotkuisaa puuhaa. Kiinnitin kiharretut hiukset päähäni ja viimeistelin vielä sävytyksen niin, että kävin latvat uudelleen läpi suihkevärin kanssa. Näin väri tarttui tasaisesti samalla myös omiin latvoihin. Jos kaapeista olisi löytynyt vielä pari pidennysosiota lisää, olisi lopputulos ollut aivan mieletön!  Väri oli syvemmän sininen mitä ajattelin ja ette arvaakaan kuinka paljon teki mieli kipitellä kauppaan hakemaan pari purkkia lisää, jotta olisin saanut koko pääni värillä peittoon. Aivan superkiva kokemus olla edes hetken sinitukkainen! Väri lähti hiuksista lupauksensa mukaisesti pois heti ensimmäisessä pesussa, mikä tosin alkoi jopa hieman harmittaa– oli nimittäin suorastaan surullista pestä näin onnellinen olo alas viemäristä!

Miettikää kuinka upean Frozen-letin tällä värillä esimerkiksi kuorruttaisi tai mikseipä useampaa sävyä käyttämällä voisi hiuksiin suihkia ihanan yksisarvissateenkaarihattaratukan. Oih mikä ajatus! <3

IMG_3742IMG_3748

*L’Oréal Paris Colorista-värit saatu blogin kautta.


Posted in and tagged , by NOORA.