IHASTUKSESTA VIHREÄNÄ

IMG_0749 IMG_0755 IMG_0745

Koska tarkoituksenani oli sunnuntaisella Mansen Blogikirppiksellä lähinnä päästä eroon tavarasta, en antanut katseen harhailla toisiin myyntipöytiin juuri laisinkaan. Se osoittautui äärimmäisen haastavaksi tehtäväksi, koska naapuripöydiltä olisi löytynyt vaikka mitä ihanaa kotiimme. Siksi onkin pakko kuitenkin julkisesti tunnustaa, että ihan täysin en mieltänyt malttanut, vaan lopulta ”tuhlasin” euron heräteostokseen. Tätäkin ostosta ehdin kuitenkin pähkäillä pitkään, mutta lopulta minun oli pakko kipittää kolikkoni kanssa ostoksille viereiseen myyntipöytään. Minkäs sille Disney-fanitukselleen mahtaa..

Kenleys’n Cartoon Classics-keräilylautassarjaan kuuluva ”Lady and The Tramp”-lautanen päätyi nyt toistaiseksi työpöydälleni kynsilakkojeni alustaksi. Ruokakäyttöön tämä ei sovellu, vaikka hetken jo mietinkin mitähän Eppu tuumaisi, jos jatkossa ruoka tarjoiltaisiinkin nenän eteen näin hurmaavalta alustalta. Euron ostokseni saa hymyn huulille joka kerta, kun sitä käyn ihastelemassa, joten ymmärrettävistä syistä tällaisille heräteostoksille on todella vaikea sanoa ei.

IMG_0753 IMG_0746 IMG_0751

Sen lisäksi, että pöydiltä löytyi aarteita, myös kirppiksen katosta roikkui niin hurmaavia sisustuselementtejä, että en saanut niistä silmiäni irti millään. Täällä Tampereella sijaitseva Kukkakauppa Opuntia valmisti tapahtumaan nimittäin koristeeksi toinen toistaan upeampia kokedamoja, ikään kuin roikkuvia kukkaistutuksia. Tässä japanilaisessa istutustavassa kasvin juuriston ympärille tehdään savesta ja turpeesta pallo, joka päällystetään sammaleella. Mansen Blogikirppiksellä katosta roikkui useampiakin kokedamoja, mutta jo yksittäinenkin istutus toimii todella näyttävänä sisustuselementtinä kotona! Hämeenpuiston Opuntiassa täytyykin ehdottomasti käydä pian vierailulla.

Joko sinun ikkunallasi roikkuu oma kokedama?

IMG_0756


Posted in and tagged , by NOORA.