NAAMA NÄKKÄRILLÄ

P9297593 P9297607 P9297627

Hyvä huomenet täältä kotikokin keittiöstä!

Innostuin aloittamaan viikonloppuni testaamalla reseptiä, joka on odottanut keittiönlaatikossani jo pitkään tositoimiin pääsemistä. Kuinka amatöörileipurilta onnistuisi näkkileivän teko?

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Sekoita yhteen 2 rkl sulanutta voita, 2 dl vettä, 1 tl suolaa ja 1 dl ruisleseitä. Lisää joukkoon yhteensä 5 dl ruisjauhoja vähitellen niin, että taikinasta tulee vahvaa ja sitkeää. Levitä pöydälle hieman vehnäjauhoja ja pyörittele taikinasta tanko, jonka jaat n. 18 palaseen. Kauli paloista OHUITA leipiä;  jos haluat voit käyttää esimerkiksi veistä tai piparkakkumuotteja näkkileipien muotoilemiseen. Paista näkkileipiä uunissa n. 9 minuuttia (vahdi leipiä tarkasti paistovaiheessa etteivät pääse kärähtämään).

Taikinaan voi valmistusvaiheessa heittää myös 1 tl vaikkapa hienonnettua kuminaa näkkileipien maustamiseksi.

P9297594 P9297617

Tuliko hyviä? No tuli. Lopputulos ei ollut niin rapean rouskuva mitä odotin, mutta sellaiset nihkeät näkkileivät ovat muutenkin lemppareitani. Lisää makua tosin kaipasin leipiin, ja seuraavaan satsiin aionkin heittää kuminaa mukaan. Valmistaminen oli kuitenkin helppoa ja omatekemä leipä maistuu miltei poikkeuksetta paremmalta kuin kaupan.

Täydellistä lauantainakerreltavaa.


Posted in and tagged , by NOORA.