-10 CM

Tuntui kuin olo olisi keventynyt puolella, kun reilu kymmenen senttiä rakkaudella kasvatettua haperoitunutta tukkaa saksittiin parturikampaamon lattialle. Pitkässä vallattomassa leijonanharjassa on ollut omat hyvät puolensa, mutta tuo osin huonokuntoinen liuhuletti teki minusta Kultakutrin sijaan yhden Hansonin veljeksistä eikä into ja aika riittäneet enää hiusten laittamiseen. Ponnarit tulivat liian tutuksi, kiharat lässähtivät heti väkertämisen jälkeen ja heikon latvan sävy oli kaukana halutusta.

Nips naps. Sinne jäivät. Blinkin lattialle.

P9257279 P9257282 P9257273 P9257291 P9257283

En olisi antanut kenenkään muun kuin ystäväni Kirsin tehdä minulle näin radikaalin muutoksen. Istahdettuani Kirsin penkkiin annoin tuolle tukkataikurille miltei vapaat kädet parin toiveen kera. Sävytä ja leikkaa, ei liian hurjaa eikä liian laimeaa. En halua, että Matti kotiin palatessani kysyy, että mitä hiuksilleni muka tehtiin. Jotain nooramaista pienellä yllätyksellä. Jotain joka näkyy. Jotain uutta.

Ja siinä se nyt. Täydellinen sävy ja täydellinen pituus.

Hei vaan hapertuneet karvat. Ei tule ikävä.


Posted in and tagged by NOORA.