LAHJAKSI LEMMIKKI

Vietin syntymäpäiviäni muutama viikko sitten ja yksi jännittävimmistä paketeistani on vielä esittelemättä teille. Roosa saapui nimittäin poikaystävänsä ja koiriensa kanssa juhliini vaaaaltavan pahvilaatikon kera. Tällaiset vaaaaltavat lahjat saavat sydämen sykkimään aina hitusen enemmän kuin kukkakimput ja lahjapussukat, varsinkin jos lahjansaajalla ei ole hajuakaan siitä, mitä se pitää sisällään.

Ja sitä minulla ei ollut. Sitä pienintäkään hajua siis.

Ryhdyin avaamaan pakettia siis to-del-la jännittyneenä, mutta kun paketista kurkkasi pian tämä otus, ei riemulla ollut enää rajoja. Sain oman Dinon! Lemmikin, josta olin ehtinyt haaveilla jo vuosikausia.

Eero Aarnion suunnittelema, kierrätettävästä muovista valmistettu sympaattinen Dino, asustaa nyt olohuoneessamme. Se on lempeä ja sisäsiisti, mutta toivon kovasti, ettei Eppu liiaksi ihastu vaikkapa Dinon korviin tai pitkän hännän piikkeihin. Pienimmät vieraamme voivat jopa istahtaa Dinon selkään. Se on ihana, se on meidän uusi lemmikki ja olohuoneen valtias.

Vaikka otus onkin suunnittelijan toimesta nimetty jo Dinoksi, täytyy tälle tyypille keksiä myös joku epävirallinen kutsumanimi. Toiset antavat nimiä autoilleen, minä haluaisin keksiä nimen dinosaurukselleni. Rakkaalla lemmikillä on monta nimeä, vai mitä?

Koska yllätyslahjat piristävät päivää kuin päivää,  me yhdessä Dinon kanssa arvomme nyt pari pussukkaa kosmetiikkaa tähän postaukseen kommenttia jättäneiden kesken jo huomenna 18.8. Palkintoja on siis kahdelle onnekkaalle voittajalle.

Kiitos Roosa & Co maailman parhaasta lahjasta.

enkku2-1-1-1

Thank you Roosa & Co! Look what I got as a birthdaypresent! This little dinosaur is our new, lovely pet.


Posted in and tagged , by NOORA.