MAAJUSSIN MORSIAMEN LOMAHOUSUT

Meidän juhannuksemme oli lopulta melkoinen sekametelisoppa. Se oli kesämaisemien ihastelua auton ikkunasta, se oli paljain varpain hipsuttelua nurmikolla, se oli myöhäisiä iltalenkkejä autioituneessa kaupungissa ja grilliherkkuja maaseudulla. Se oli kaikkea sitä mitä yhteen hyvään juhannukseen saa mahtumaan. Ehdin jo hetken harmitella, että kokkoa en tänä vuonna nähnyt lainkaan, mutta lopulta sellainenkin osui matkan varrelle, kun ajelimme kohti kotia maaseudun rauhasta.

Tänään palattiinkin sitten jo arkeen, kun olin aamupäivän töissä ja iltapäivä vierähti salamannopeasti ohi leffoja katsellen. Minun lomani jatkuu siis vielä ensi viikollekin, mutta yhteisiä lomapäiviä on tänä kesänä jäljellä enää pari. Ulkomaanreissu jää siis todennäköisesti tältä vuodelta tekemättä, mutta jo pelkästään Tampereella kävimme läpi niin monta ihanaa paikkaa viikon aikana, että matkailu voi toisinaan avartaa ihan vaan kotikaupungissakin.

Ja ehtipä se maajussin morsian kivuta traktoriinkin asukuvailemaan! Keskikesän juhlan ja lomani kruunasivat nimittäin nuo täydelliset lomahousut, jotka ostin Zaran verkkokaupasta jokin aika sitten. Ruusuiset housut tuntuivat aluksi olevan vähän too much, mutta nyt en malttaisi heittää niitä edes pyykkiin. Näitä täydellisiä kesähousuja tulette näkemään siis jatkossakin.

Näiden niittyleinikeiltä tuoksuvien kuvien myötä toivotan kaikille rentouttavaa sunnuntaita ja tsemppiä juhannuksenjälkeiseen maanantaihin. Kun käsillä on jo KESKIkesä, ei siinä auta muu kuin nauttia jokaisesta kesämaanantaistakin ja unohtaa turhat maanantaimasistelut. ;)

enkku2-1-1-1

My #ootd of the Midsummer.


Posted in and tagged by NOORA.