KAURAISAA PUHTIA VOHVELEISTA

Bella-blogit, kaupallinen kampanja

Kevään ja kesän aikana meillä on ”remontoitu” kroppia oikein urakalla. Matin puolimaratoninnostus ja treenitsemppi ovat tarttuneet minuunkin ja lisääntyneen liikunnan määrän myötä sitä on alkanut kiinnittää yhä enemmän ja enemmän huomiota myös siihen, mitä lusikoi suuhunsa. Puhtikaura-kampanjaan osallistuminen osui siis loistavaan saumaan; tämä Vuoden Suomalainen Elintarvike 2016-titteliä kantava, kotimaisen osaamisen ja kehitystyön aikaansaama voimajuomajauhe otettiin meillä innolla testiin! Yksi onnekas saa myös omaan päiväänsä pian lisäpuhtia.

Visuaalisesti äärimmäisen tyylikkään Puhtikaura-purkin sisältö on innostanut meitä bloggaajia kehittelemään sen ympärille omat reseptimme. Erinomaisesti aamupala- tai välipalasmoothien joukkoon sopiva kaurapuuteri on suomalaista superfoodia parhaimmillaan ja smoothieiden lisäksi se tsemppaa tehokkaasti sporttailijaa treenijuomana. Vegaaninen Puhtikaura sisältää nimittäin hitaita hiilihydraatteja ja kolesterolia alentavaa beetaglukaania ja näiden erinomaisten ominaisuuksien lisäksi se on täysin lisäaineetonta. Puhtikaura pitää kylläisenä pitkään ja sopii kaveriksi smoothiessa niin hedelmille kuin marjoillekin. Matti on ollut erityisen innoissaan myös siitä, että Puhtikauraa valmistetaan lähellä hänen kotiseutuaan; kaura esikypsennetään ja valmistetaan jauheeksi nimittäin Jalasjärvellä, Taivalkosken Myllyssä! Puhtikaura on  Taivalkosken Myllyn, Viipurilaisen Kotileipomon ja suomalaisten viljelijöiden yhteistyön tulos.

Oman reseptin ideoiminen on ollut hurjan hauskaa ja Puhtikaura on taipunut yllättävän monenlaisen herkun raaka-aineeksi. Sen sijaan, että olisin surauttanut Puhtikaura-smoothien, päätin testata millaisen herkun sen avulla taikoo vaikkapa viikonlopun brunssipöytään. Vaikka Puhtikaura onkin valmista käytettäväksi suoraan purkista kylmään veteen sekoitettuna ja juotuna, siitä voi valmistaa myös vaikkapa herkullisia vohveleita.

curiousnoora10

Sekoita yhteen 1 ½ dl Puhtikaura-jauhetta, 2 tl leivinjauhoja ja ½ tl merisuolaa. Toisessa astiassa sekoitetaan yhteen seuraavat aineet; 1 ½ dl mantelimaitoa, ½ dl oliiviöljyä ja 1 tl sulaa kookosöljyä. Lisää joukkoon kaksi kananmunaa ja 2 rkl hunajaa.

Yhdistä taikinat ja sekoita kunnolla.

Anna taikinan turvota vähintään tunnin ajan kylmässä ennen vohveleiden paistoa. Valmistaminen voi olla haastavaa; jos taikina tuntuu liian paksulta, voit lisätä joukkoon lisää nestettä. Myös vohveliraudan oikean lämpötilan löytäminen on ensisijaisen tärkeää.

Täytteeseen tarvitset 2 dl kermaa, 100 g tuorejuustoa, ½ tl suolaa, tuoretta tilliä sekä kylmäsavulohta.

Vohveliherkun seurana tarjoillaan virkistävää Puhtikaura-juomaa, jossa on sekoitettuna 1 dl Puhtikaura-jauhetta ja n. 4 dl kylmää jääteetä. Juoma koristellaan tuorein luomusitruunaviipalein ja kalanmuotoisin appelsiinimehujääpaloin.

Oman suosikkireseptin äänestäminen kannattaa! Äänestämällä omaa suosikkireseptiäsi täällä, voit voittaa itsellesi 200 euron arvoisen Puhtikaura- ja lähiruokapaketin. Minä ja kaurainen kalansaaliini kiitämme jo näin etukäteen, jos verkkoomme uiskentelee ääniä.

Tämä kauraisa vohvelilohi on taatusti brunssipöydän katseenvangitsija!


Posted in and tagged , , by NOORA.