MITÄ ISOÄIDILLE SYNTYMÄPÄIVÄLAHJAKSI?

Eva-muorille on helppo keksiä lahjoja. Olemme siinä mielessä kovin samanlaisia, että rakastamme kaikkea kiiltävää, muumeja ja Lumenen kynsilakkoja. Mummulle kiikutan lukemani muotilehdet ja vaihtokauppana kannan sitten kotiin toinen toistaan upeampia villasukkia. Yhteisiä kiinnostuksenkohteita löytyy siis paljon.

Muori täytti viime viikolla 80 vuotta ja tällä kertaa halusin keksiä Evalle lahjan, josta olisi iloa pitkälle aikavälille.

Koska olin jo aiemmin hankkinut muorille myymäisen mukin lahjaksi, päätin seurata hyväksi havaittua linjaa ja täydensin muorin kahvipöytää pirtsakan punaisella Arabian kausituotteella, Pikku Myy-purnukalla. Purkkiin voi vaikka piilottaa makeisia pahan päivän varalle. Purkin sisuksiin taittelin vielä ”lahjakortin”, jossa kerroimme tilanneemme muorille kevätlukemista. Me Naiset-lehti tipahtaa nyt muorin postiluukusta alas neljän kuukauden ajan ja tuo toivottavasti iloa viikko toisensa jälkeen.

Ainakin itse odotan aina kovasti töissä kotiinpääsyä eritoten niinä päivinä, kun tiedän, että postimies on pudottanut luukusta alas uutta luettavaa. Printtilehtien lukeminen on ihanaa. Ensin keitän itselleni kupin kahvia, sitten nappaan Epun kainalooni sohvannurkkaan ja ahmin koko lehden kerralla. Vaikka blogit lähellä sydäntäni ovatkin, printtilehdissä on se oma viehätyksensä.

Sankaritar tuntui pitävän kovasti lahjastaan, mutta seuraavalla visiitillä täytyy ehdottomasti kyllä täydentää muorin kynsilakkavalikoimaakin uusilla kevätsävyillä.. ;)

Psst. Kai tsekkasit jo millaisessa juhlamekossa muori biletti läpi kasikymppisten?

enkku2-1

My grandma turned 80 last week, happy birthday dear Eva.


Posted in and tagged , by NOORA.