VÄLINEURHEILUINTOA

Myönnän, nyt mennään vahvasti välineurheilun puolelle.

Vaatekaapistani olisi saattanut löytyä sporttivaatetusta niitä ohikiitäviä hetkiä varten, kun sisälläni asuva sporttipörriäinen heräilee talviuniltaan, mutta vielä mitä, minä menin ja päivitin urheiluvarusteet kerralla kuntoon.

Sen verran nämä uudet pöksyt ja pusakka antoivat potkua, että kävin jo testaamassa niitä sulkapallossa.

Urheiluvaatteissa luotan vahvasti Adidaksen ihanuuksiin, osittain sen vuoksi, että nuo mallistosta toiseen vaihtelevat kukkaprintit ovat vieneet sydämeni. Täydellisen rento sporttitoppi löytyi tällä kertaa Sokokselta ja samalla ostin myös Sokoksen Adidas-osastolta itselleni nuo Addun perustrikoot. Ne käyvät niin kotihengailuun kuin sporttailuunkin, joten käyttöä niille tulee varmasti, vaikka sporttipörriäinen lentelisi tiehensä kevään korvalla nopeastikin.

Pitkään on ostoslistallani ollut myös tuon Adidaksen ”reppu”, joka soveltuu täydellisesti selkään heitettäväksi silloin, kun mukana on vain treenivaatteet. Repun bongasin Koskikeskuksen Cartelista eikä kauan kaivattu reppu tehnyt kuin 15 euron loven lompakkoon.

Näillä kipitellään siis kohti kevättä. Tuskinpa se nyt pelkästään näiden vaatteiden syytä on, että kroppani on pari päivää sulkapallon jälkeen ollut n-i-i-n kipeä, että jotain on selvästi tullut tehtyä. Toivottavasti urheiluintoa riittää vielä pitkään! <3

enkku2

Yeeesss, Noora hearts Adidas. Here’s some additions into my wardrobe. Looking floral and sporty, right?


Posted in and tagged , , by NOORA.