POIKAYSTÄVÄ POSTAA: HÄÄMESSUT MASAN KAMERALTA

Miltä Häämessut näyttivätkään kameran muistikortilla, kun kamera olikin messujen ajan poikaystävän hyppysissä? Matti nappasi lauantaiksi kameran kaulaansa ja päätti poimia yksityiskohtia, ideoita ja inspiraatiota talteen kuvien muodossa. Annetaan siis tänä aamuna puheenvuoro Matille.

”Noora tuntee minut paremmin kuin kukaan. Itsekin tunnustan sen, että verensokerin laskiessa minusta saattaa tulla hieman kireähkö ja kärsimätön messukaveri. Messuretkemme alkoi kuitenkin parhaalla mahdollisella tavalla, kun Noora veti herätessämme ässän hihasta. Fazerin brunssi, tuo makuhermojani kutkuttava runsauden keidas, olisi messupäivämme aloittava etappi. Lohen, Skagen-massan ja croissanttien täyttämä aamu takasi Nooralle tyytyväisen ja hyväntuulisen messu-Matin. Kuten huomaatte, tämän kuvan otti Noora, kun itse jo vinhasti levittelen voita leivälle.”

”Messuille päästyämme ensimmäisten pisteiden joukossa tuli vastaan Tampereen Seurakuntien piste, jossa sai tehdä kumppanilleen oman rintamerkin. Vaatimattomasti paras, Nooran mielestä siis.”

”Noora, äitini voisi pitää tällaisesta? ;)”

”Erilaisia hääpaikkoja oli näytteilleasettajina useita, mutta parhaiten mieleeni jäi Vanha Pyynikin Panimo ja heidän tunnelmallinen tilansa. Innostuin paikasta, sillä tilaa koristavat alkuperäiset panimon laitteet ja putkistot, jotka toimivat koristeina ja tilanjakajina. Tila on avara ja tunnelmallinen, sillä kaikki juhlatilaan mahtuvat 60 vierasta sijoittuvat samaan tilaan.”

”Luonnollisesti häissämme haluaisin ottaa isoa roolia ruokalistan sekä juomien valikoinnissa ja suunnittelussa. Messuilla esitteillä ollut drinkkibaari-ajatus olisi mukavaa vaihtelua perushääjuomiin. Näen jo itseni heilumassa baarimikkona tiskin takana ja sekoittelemassa morsmaikulleni lemmenjuomia!”

”Messuilla oli jo myynnissä tuorein Häät-lehti, jossa on pieni juttu kihlajaisistamme. Jutun ytimenä on siis se, että aina ei tarvitse juhlien olla loppuun  asti suunnitellut, tai meidän kohdallamme edes suunnitellut, onnistuakseen. Go with the flow! Kivaa oli, valmiskakku maistui ja koti oli kuin kukkakauppa juhlien jälkeen.”

”Messuilta saimme myös tarra-arkin jonka aarteita Noora tulee löytämään ympäri asuntoamme vielä pitkän aikaa. Komea sulhanen-tarra sopi vessanoveen täydellisesti.”

enkku2

I gave my camera to my boyfriend while visiting the Wedding-fair and here’s some of the pics he took. Interesting choices, Matti.


Posted in and tagged , , , by NOORA.