SISKO ITE TEKI

Heti ensimmäiseksi – tänään päättyy kaksi aivan huikaisevan ihanaa arvontaa, jotka sain järjestää teille joulun kunniaksi yhteistyökumppaneitteni kanssa, joten käykäähän osallistumassa täällä Pandoran rannekoruarvontaan, ja täällä kilpailuun, josta yksi voittaa itselleen Nikonin järjestelmäkameran. Vinkattakoon vielä, että myös Instagramin puolella (@CURIOUSNOORA) starttaa tänään yksi iiiiihanan kesäinen kilpailu.. ;)

Nyt kiskaisen kutreilleni maailman lämpimimmän joululahjan ja kiidän kohti Pohjanmaata. On aika istahtaa viimeisen joulupöydän ääreen Matin vanhempien luona, mutta en malttanut olla esittelemättä teille tuota suloista pipoa, jonka sisareni Roosa oli tehnyt minulle lahjaksi. Arvostan valtavasti itsetehtyjä lahjoja ja Roosan tekemä pipo oli ehdottomasti yksi joulun suloisimmista lahjoista.

Instagramissa moni jo kyseli pipon ohjeen perään- katsotaan josko saisin Roosan vieraskynäksi tänne blogin puolelle kertomaan, kuinka tällainen pipo virkkuukoukulla syntyy! Koukku ei nimittäin isosiskon hyppysissä pysy.

enkku2

My dear littlesister Roosa had made me the cutest beanie as a Christmas-gift and I really really loved it. More outfitpics coming up soon!


Posted in and tagged , by NOORA.