MANSEN PARASTA PIZZAA?

curiousnoora1

Iskä tarjosi koko porukalleen isänpäivälounaan, ja raflaksi valittiin yksimielisesti meidän perheen lempparipizzeria, Napoli. Tampereen vanhin pizzeria on nököttänyt samalla paikalla jo 35 vuotta ja vuosien varrella sitä ollaan tituleerattu muun muassa Mansen parhaaksi pizzeriaksi. Enkä ala väittämään tässä asiassa yhtään vastaan.

En ole ikinä syönyt mautonta tai epäonnistunutta pizzaa Napolissa.

Muistan jo lapsuudestani kuinka kävin perheen kesken syömässä usein Napolissa ja monesti olemme työporukalla käyneet nauttimassa myös Napolin pizzoista lounasaikaan. Napoli sijaitsee Tampereen keskustan sydämessä, Aleksanterinkadulla, ja sinne on helppo poiketa vaikka shoppailukierroksen yhteydessä. Kunhan vain mahtuu raflaan sisälle; varsinkin jos suunnittelet pizzeriakäyntiä isomman porukan kanssa, suosittelen varaamaan pöydän etukäteen. Manselaiset tietävät mistä sitä parasta pizzaa saa, ja jonot ulottuvat usein jopa ravintolan ulkopuolelle!

Sunnuntaina pelasimmekin siis varman päälle, ja päätimme tilata pizzat etukäteen ja noutaa ne kotiin. Mukaan kukin saa rasian salaattia (iskän huomio: tässä pizzeriassa on myös maailman parasta salaattikastiketta!) ja väittäisin, että kovin vikaan et päätöksessäsi voi mennä valitessasi pizzaa 100 erilaisen pizzan joukosta. Omasta boksistani löytyi tällä kertaa pulled pork-pizza ja voi morjesta pöytään kuinka herkullinen se olikaan.

Mikä parasta, tälle Napolin reissulle ei tarvitse muistaa ottaa edes passia mukaan.

enkku2

Napoli is my favourite pizzeria here in my hometown Tampere. I’m getting hungry just by looking at these photos..


Posted in and tagged , by NOORA.