OSTOSKÄRRYISSÄ : URBAN DECAY SHADOW BOX

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

urbandecay

Kipitellessäni viime sunnuntaina Helsingissä kohti Rautatieasemaa, muistin yhtäkkiä lompakossani kuumottelevan alennuskupongin Sokoksen kauneuspäiville ja päätinkin lopulta oikaista Sokoksen läpi hakeakseni vihdoinkin sen kauan aikaa himoitsemani Urban Decayn Naked-paletin itselleni.

Olin pähkäillyt jo _pitkään_ minkä Nakedeistä ostaisin ja pohdinnoissani päädyin lopulta palettiin nro 3, jonka sävyt vastaisivat eniten omia mieltymyksiäni.

Piipahduksen Sokoksella piti siis olla helppo nakki. Kunnes törmäsin Shadow Boxiin.

Shadow Box kiinnitti huomioni upealla sävyvalikoimallaan. Sen lisäksi, että paletista löytyisi muutama Naked-tyylinen luomiväri, se sisältäisi myös niin paljon muita upeita sävyjä, että en tarvitsisi hetkeen täydennystä luomivärivarastoihini. Samaa mieltä kanssani oli myös ihanan avulias UD-myyjätär, joka sai minut lopulta vakuutettua siitä, että kaikkien niiden Naked-palettien sijaan, Shadow Box olikin se mitä lopulta olin kaivanut.

Lompakkonikin oli enemmän kuin samaa mieltä kanssani. Shadow Box ei nimittäin rokottanut lompakkoon niin isoa lovea kuin Naked-paletti olisi tehnyt, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Ja tulipa se alekuponkikin käytettyä.

Sunnuntain kunniaksi tein jo hieman tuttavuutta uuden ostokseni kanssa ja lähdin liikenteeseen melko villillä yhdistelmällä, Bordellolla ja Baked Cowboylla. Lopputulos oli yllättävänkin kiva ja innostuin testailuistani niin, että lupaan jatkossakin poistua mukavuusalueeltani ja oikeasti opetella käyttämään luomivärejä.

Käyn ensin tosin lunttaamassa hieman mallia Purkkimafian puolelta..

Ja hei, vielä yksi asia; jos päätät hankkia vain yhden tuotteen UD:lta ikinä, sen on pakko olla tämä. Oikeasti. Trust me.

| SEURAA BLOGLOVINISSA  SEURAA INTAGRAMISSA  SEURAA FACEBOOKISSA |

enkku2

As you all know, Urban Decay is finally also here in Finland! A while ago, I decided to buy Naked palette number 3, but when I saw the Shadow Box, I just had to change my mind. This box has the most stunning shades ever and I love them all. It includes UD’s bestsellers and three never-before-seen shades and I’m in love. What do you think of my #fotd made with Bordello and Baked Cowboy?


Posted in kauneus and tagged , by NOORA.