SANKARITTAREN KRUUNU

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

kukkaseppele

Kun perjantaina saavuin onnittelemaan kummitätiäni tämän syntymäpäivien johdosta, sain yllätyksekseni päähäni kukkaseppeleen, jonka tätini oli oman kukkapenkkinsä kukkasista minulle tehnyt. Juhlimme synttäreitämme peräkkäisinä päivinä ja heinäkuun sankarittaret viettivät todella hauskat ”yhteissynttärit” perjantai-iltana.

Ja ah ja voi, kuinka rakastankaan aidoista kukista tehtyjä seppeleitä! Onneksi seppele kesti vielä lauantain juhlatkin, sillä tänä aamuna nuukahtaneen seppeleen poisheittäminen tuntui aivan kamalalta.

IMG_1306IMG_1194kiharakampauskiharakampaus

Oman synttäripäivän kampaukseni toteutin omaa vanhaa kampaustutoriaaliani noudattaen. Tätini oli kiinnittänyt seppeleen päät toisiinsa kuminauhalla, jolloin se soveltui tähän kampaukseen täydellisesti. Rakennusmateriaalina minulla oli vanhat kiharat, jotka tekevät tästä kampauksesta upean kuohkean. Ilman kikkuroitakin tämä look tosin onnistuu.

Asettelin seppeleen paikoilleen ja rupesin hiusosio kerrallaan ”kääntämään” kiharoita kuminauhan alle. Kun hiukset olivat paikoillaan, pöyhin kampausta vielä hitusen sotkuisemmaksi, sillä kesäneidon kutrien ei tarvitse olla turhan sliipatut ja siistit. Pari hurmauskiharaa kuuluu asiaan. Kampaus kannattaa kiinnittää paikoilleen lakalla.

IMG_1305 IMG_1316 IMG_1186 kiharakampaus

Synttärisankarin kruunu kesti kutreilla siis paritkin juhlat, ja tulette näkemään tämän kukkaseppeleen blogissa vielä pariinkin kertaan, täytyihän se ikuistaa mukaan erilaisiin asuihinkin.. ;)

Suloista sunnuntaita kaikille! <3

enkku2

Hello honeys! Look what I got from my aunt as a birthdaygift! I looove flowers and I wanted to include this beautiful flowercrown to my birthdayhair-tutorial. This hairdo is so easy to make. After curling your hair, you just turn your hair section by section under the hairband and you are good to go! Doesn’t it look pretty cute? 


Posted in kauneus and tagged , by NOORA.