SUOMENLINNA SNAPSHOTS

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

SUOMENLINNA

Vielä muutama. Muutama mustavalko-otos kesän toistaiseksi mukavimmilta roadtripiltä. Tai tämä oli pikemminkin boattrip, mutta joka tapauksessa oikein ihana kesäretki. Tällä paikalla olisi niin paljon kerrottavaa, että historian havinan oikein kuulee puissa suhisevassa tuulessa. Miten on mahdollista, että en ollut täällä jo aiemmin käynyt.

Joskus kannattaa selvästikin mennä merta edemmäs kalaan. Ainakin vartin merimatkan päähän.

image(2) image(3) image(7) image(1) image(5) image

Oletteko retkeilleet tai aiotteko retkeillä tänä kesänä paljon kotimaassa? Viime vuonnahan teimme Matin kanssa todella hauskan hotellivisiitin Hämeenlinnaan ja toivon, että tänäkin kesänä aikaa löytyy pienelle seikkailulle Suomessa. Täällä on niin paljon upeita kesäpaikkoja nähtävänä, että valinnanvaraa ainakin riittää. Itse haluaisin ainakin vielä Ähtärin eläinpuistoon ja ja ja.. Toisaalta tarvetta lähteä Tamperetta kauemmaksi ei ole, en ole nimittäin kunnolla huvitellut Särkänniemessäkään pitkään aikaan!

Mikä on sinun kesälempparisi Suomessa?

Ps. Tuo lokkikuva on yksi lempparikuvistani ikinä; aivan kuin lokkipariskunnalla olisi todella kiusalliset ekat treffit meneillään.. </3

enkku2

Here’s some black&white-pics from our fun summerday in Suomenlinna. There’s so much to see in Finland in summertime, but Sveaborg must be one of my new favourites! Which one is yours?


Posted in lifestyle and tagged , by NOORA.