KESÄKIRJA KIERTOON

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

iirislempivaara

Olen viettänyt kesäalejen aikaan hetken jos toisenkin myös kirjakauppojen pokkarihyllyjen ääressä. Kesäisin hamstraan kirjoja lomalukemiseksi ja lukutoukkailen riippukeinussa hyvällä omallatunnolla koko vuoden edestä.

Juhannuksena tapasin Iiriksen. No Lempivaaran Iiriksen. Hurmaava ikätoverini seikkaili juhannuskirjani sivuilla 40-luvun hiihtohousut jalassa, kantaen mukanaan painavaa ja pelotonta sydäntä. Vietimme yhdessä mukavan juhannuksen ja kirosimme yhdessä hetken sitä perkuleen Aleksia, joka jätti Iiriksen seitsemän vuoden suhteen jälkeen kertoen, että ei ollut koskaan rakastanut. Miehet. Koulupsykologina Iiris ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan, vaan rämpi läpi surujen yhdessä naapurin Marja-Liisan ja saippuasarjaoppien avulla.

iiris lempivaara

Koska vaikutuin Iiriksen hurmaavasta asenteesta, päätin laittaa kesäkirjani kiertoon. Muistin kuinka äiti oli kerran saanut ystävältään käsiinsä kirjan, joka oli kiertänyt jo iiiiison lukijajoukon läpi. Jokainen oli merkannut kanteen nimensä ja päivämäärän, jolloin kirjan oli lukenut. Kirja matkasi läpi Suomen ja ulkomaiden ja kiinnostuneet pystyivät seuraamaan kirjan kulkua sille perustetusta Facebook-ryhmästä. Kuinka hauska idea!

Itse en aio Iirikselle perustaa FB-ryhmää, mutta lähetän sen tänään ystävälleni Helsinkiin, joka voi luettuaan antaa sen eteenpäin. Iiris pääsee toivottavasti pitkälle reissulle ja toivon, että kaikki, jotka Iirikseen törmäävät, ihastuvat häneen aivan kuten minäkin.

enkku2

Books. I love books. I have decided to read as many books as I can during my summerholiday. Iiris Lempivaaran peloton ja painava sydän is written by a Finnish writer, Riikka Pulkkinen and this book was great. I liked it so much that I decided to send it to my friend to Helsinki. I’m sure she will love Iiris too, and after reading the book, maybe she can also give it to her friend. Let’s hope that Iiris will face as many new adventures as possible.


Posted in lifestyle and tagged by NOORA.