VESAN MEKKO

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alunperin tarkoituksenani oli tulla tekemään hehkutuspostaus uudesta, Vesalta ostamastani mekosta, mutta kuvia ottaessani tajusin, että en ole hehkuttanut tarpeeksi ominaisuutta, joka tuosta Olympuksestani löytyy. Eli hehkutetaan nyt sitten oikein kunnolla sekä mekkoa että kameraa.

Minulla on ollut käytössäni jo reilun vuoden verran tuo Olympuksen OM-D E-M10-järjestelmäkamera ja koenkin sen olevan paras kamera, joka minulla ikinä on ollut. En ole kuitenkaan aiemmin tarpeeksi hyödyntänyt sen kaikkia ihania ominaisuuksia! Eilen testailin aikani kuluksi Olympus Share-appia, puhelimeeni ladattua Olympuksen ohjelmaa, jota käytän muun muassa wifin välityksellä siirtäessäni kuvia muistikortilta puhelimeeni. Mutta, ah ja voi, miksi en olekaan hyödyntänyt Live View-toimintoa enemmän!

OLYMPUS DIGITAL CAMERApääsiäiskynnet

Pystyn siis kännykällä käyttämään kameraani. Voin asettaa kameran minne haluan ja säätää asetukset puhelimen kautta, kauko-ohjauksella kuntoon. Ja kuva napataan tietysti myös kännykän kautta. Superhelppoa. Bye bye peilikuvat. Ja tervetuloa onnistuneet ryhmäkuvat. Enää kenenkään ei tarvitse pinkoa ryhmäpotrettiin, vaan kaikki voivat asettua paikoilleen ja joku näppärästi käyttää kameraa puhelimellaan. Tajusitteko? Hah, tätä on pakko alkaa käyttää enemmän! Ja tämä ei ollut mainos, vaan vilpittömiä onnentunteita kirjattuna postaukseen. Kännykänhän ei siis myöskään tarvitse edes näkyä näin räikeästi kuin näissä kuvissa..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, eikö olekin aika hauskannäköinen mekko? Kävimme Matin kanssa kevätretkellä Tuurissa, eli Vesalla, ja pienien ostoksieni joukkoon kuului myös tuo Jacqueline De Yongin mekko. Mekko on paksua materiaalia, joten se istuu päälle melko nätisti, printti on hauskan mustavalkoinen ja niskaa koristaa vetoketju. Mekkoa voi käyttää kesällä tuollaisenaan, sen päälle voi heittää villatakin tai alle legginssit. Monikäyttöisyyttä parhaimmillaan.

Pääsiäispyhät ovat kiitäneet ohi hurjaa vauhtia, on jo maanantai! Kumma kyllä tällä suunnalla ei tosin ole silti yhtään maanantaifiilis- arkeen palataan onneksi vasta huomenna.

enkku2

It’s my new dress! I love fun and funky prints like this one on the dress and because the dress cost under 20 euros, I just had to have it. What do you think? Boring outfit or the perfect springdress?


Posted in muoti and tagged by NOORA.