SUURI SUKLAAMUNATASTING 2015

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

suklaamunat

On jälleen perinteeksi muodostuneen munarikkaan pääsiäistastingin aika! Vuonna 2014 alkanut perinne nostettiin aivan uusiin sfääreihin, kun munapöydän ääreen istahti neljä suklaan ystävää. Lähikaupan munahyllyiltä löytyi kenttätutkimukseen melkoinen määrä pääsiäisherkkuja, joista kukin kätki sisälleen yllätyksen.

MUNANMAISTAJAT: Matti (28), Noora (27), Roosa (23) ja Veetrikki (23). Jep, jostain olis kyllä pitänyt lainata testaajaryhmäämme myös pikkuväkeä ikäjakaumaa tasaamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Äh, suuret odotukset, karvas pettymys. Kattokaa nyt tota lelua. Nuppineulan päätä pienempi kiekko ja pikkuriikkinen maila. Aluksi luulimme, että ylläristä oli jäänyt toinen maila, kiekko ja maali puuttumaan, mutta tarroja olikin ylimääräisiä. How booooring! Tastingin miesvahvistukset pitivät tätä pohjanoteerauksena ja Roosa raukka joutui näpertämään pienin sormin minitarrat paikoilleen. Maku okei, lelu laski pojoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensinnäkin, kuka on Jake? Merirosvopoikamunasta kuoriutui esiin nimittäin niin imelän kaakaoista suklaata, että voisin pullopostina lähettää Jakelle pienet reklamaatiot. Roosa tykästyi kuitenkin laivaylläriin, ja pojat kuulemma olisivat pystyneet muodostamaan mielipiteensä lelusta vasta testailtuaan pysyykö se täytetyssä lavuaarissa pinnalla. Tuo seikka olisi nimittäin pikkupoikana ollut ilmeisen tärkeä. Sori Jake, me ei yhtään sytytty sulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rähinä-munasta meidän tastingiin päätyi ”tyttömuna”, vaaleanpunaisiin kääreisiin piilotettu suklaamuna. Samaista munaa myydään myös sinisin päällystein, mutta veikkaisinpa, että yllärit ja suklaa ovat molemmissa samoja. Tämän munan ”lelulle” annan kymmenen pistettä. Tastingin jälkeen muut yllärit päätyivät nimittäin roskiin, mutta raflaava Rähinä-avaimenperä on edelleen keittiön pöydällämme. Suklaa ylitti odotukset heittämällä ja Elastisen muna sai meiltä aplodit. Koko jengi tykkäsi ja boogie nousi kattoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Veetrikki, kuka tuo lelun hahmo olikaan? Hetken epäilin, että viime vuoden maistajaisten Rölli-ylläri olisi ollut tuolle tyypille sukua. Kynänpää ei oikein lämmittänyt, varsinkin, kun kääreissä oli Yodan kuva. Ei me nyt valomiekkoja sieltä odotettu, mutta edes vähän panostusta olisi kaivattu. Suklaa ei maittanut kenellekään ja jengimme kuvaili makuelämystä muun muassa adjektiivein ”outo”, ”jännä” ja ”hyyyyi”. Ei kovin imartelevaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uuuuh, valkosuklaata! Wannabe-Kinder? Tämän yllärin suklaa oli huippuhyvää ja valkosuklaa erinomaisen toivottua vaihtelua. Mutta. Ässät. Hei missä kaikki Ilves-tyypit? Olen elämäni aikana syönyt melkoisen monta SM-liigamunaa, enkä ole kertaakaan löytänyt munasta tupsukorvaa. Mutta hei, pisteet siitä, että lelu ei ollut koottava.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tyttömuna!! Koska Frozen-munia ei ollut saatavilla, ostoskoriin päätyi Palace Pets-suklaaylläri. Ei hajuakaan mitä Palace-lemmikit ovat, mutta olettaisin, että sisuksista löytyneen muistipelin kuvissa on juurikin näitä ötököitä. Muistipeli oli leluna hauska ja kuvitus söpöä, suklaa ei valitettavasti yltänyt koviin pisteisiin. Roosan kanssa otettiin välittömästi erä muistipeliä (voitin) ja Matti nimitti tämän suosikkilelukseen. Ookoo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rölli ei herättänyt suuria tunteita ja kukaan ei ollut oikein edes halukas sitä maistamaan. Mutta makuhan oli huomattavasti parempi kuin mitä muistimme! Suorastaan erinomainen. Lelun kokoaminen sen sijaan kiristi hermoja ja lopulta luovutimme. Lelu lensi roskiin, mutta suklaa katosi parempiin suihin. Poikien mielestä koottavissa leluissa on pääsiäistunnelmaa, mutta hermoromahdusta niiden kanssa on tuskin tarkoitus saada.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kinder on suklaamunien Rolls Royce. The one and only. Niinpä oli kohtuullista, että sekin pääsi mukaan munamaistajaisiin. Säästimme parhaan viimeiseksi, sillä kukin meistä tiesi alitajunnassaan, että Kinder, tuttavien kesken iso-K, kiilaa kärkisijoille. Tämä muna olisi saanut kymmenen pistettä jokaiselta, jos sisuksista olisi esiin paljastunut vanhojen hyvien aikojen kaltainen lelu, sellainen kilppari tai hippo, joita kerättiin innolla ja kaupan hyllyjen välissä yritettiin kolistelemalla paikantaa missä munissa keräilyaarteet ovat. Nyt sisuksista paljastui esiin koottava auto. How boring. Matti hieman yritti jotain mussuttaa Kinderin rasvaisesta mausta, mutta ykköspaikalle tuo muna kiilasi heittämällä.

Suuri suklaamunatasting päättyi seuraavanlaisiin tuloksiin.

SUKLAAMUNAT
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä suklaamunia sinä aiot tänään noukkia ostoskoriisi?

enkku2

Hi guys, it’s time for the annual chocolate-egg-tasting! Eight eggs, four people, which one was our favourite? Obviously, the surprise means a lot, but we also wanted to compare the differents chocolates. Overall, Kinder was the best, but this year it had quite many competitors. Which egg is your favourite?


Posted in ruoka and tagged , by NOORA.