KEVÄTTURKKI

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

 

Untitled

Mun ei enää todellakaan pitänyt a) laittaa teippejä päähäni ja b) värjätä hiuksiani kauttaaltaan vaaleiksi. Kuinkas sitten kävikään. Istuin perjantaina Parturi-Kampaamo Blinkin tuoliin hiuksiini totaalisen kyllästyneenä. Päästäni löytyi neljää väriä, raidoitettua vaaleaa, omaa hiirenharmaata, takahiukset kasvoivat punertavina ja jos oikein tarkkaan katsoi, jossain saattoi vähän vihertääkin. Oli siis tehtävä rajuja ratkaisuja, jotta hiusprojekti saataisiin taas oikeille raiteille.

Kirsi ehdotti, että värjätään hiukset kauttaaltaan vaaleiksi. Huhheijakkaa. Juuri, kun omaa väriä ollaan saatu kasvatettua melko pitkälle, olisikin taas aika blondiutua. Huolehdin kuitenkin aivan suotta, sävystä tuli kauniin vivahteikas, ei ollenkaan oranssi ja pohjalla olleet sävyerot aiheuttivat sen, että vaaleat hiukset ovat nyt ikään kuin raidoitetut. Uutta hiusväriä oli todella vaikea taltioida kameran muistikortille. Luonnonvalossa se näyttää kutakuinkin samalta kuin alla olevassa kollaasissa ja mielestäni lopputulos on aivan mahtava! Hiuksiin laitettiin tuuhennoksiksi myös kolme pakettia ostamiani Rapunzel of Sweden Quick & Easy-teippejä, joista yhden paketillisen Kirsi sävytti värillä Frozen Rose. Ensimmäinen pesu kertoo varmasti myös vielä tarkemmin sen, millainen lopputuloksesta tulee, mutta huh, olen nyt satakertaa tyytyväisempi tähän kuin siihen lähtötilanteeseen.

Ja oli muuten _näin lähellä_ ettei leikelty mulle myös otsista- Kirsi toimi onneksi järjenäänenä ja olin tyytyväinen siihen, että sivuja hieman lyhennettiin kehystämään kasvoja.. :D

IMG_7757IMG_7739IMG_7765

Vaikka olen näin vaaleilla kutreilla elellyt ennenkin, vielä toistaiseksi tuntuu siltä, että peilistä takaisin tuijottelee aivan uusi naama. Kun tyvi alkaa hieman kasvaa ja sävyt pesujen myötä tasoittua, olen varmasti taas sitä mieltä, että blondina on kuin onkin hauskempaa.

Muistattehan, että Parturi-kampaamo Blink tarjoaa teille kaikille blogini lukijoille -15% alennuksen palveluistaan (ei koske tuotteita, eikä pidennyksiin tarvittavia materiaaleja). Muistathan aikaa varatessasi (p. 040 0244256) mainita, että olet bongannut tarjouksen blogistani. Tarjous koskee uusia asiakkaita.

enkku2

New springhair! My hair looked so tired, multicolored and boring, that I just had to do something. My hairdresser Kirsi suggested that we would dye my hair blond and add some extensions- that sounded like a plan! The outcome is so fresh (and long!!), new look was just what I needed!


Posted in kauneus and tagged , by NOORA.