#2 NOORA, C&C JA 2014

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Vuoden viimeisenä päivänä kävimme läpi jo tapahtumia tammikuusta kesäkuuhun, nyt on aika jatkaa vuosikatsausta heinäkuusta eteenpäin. Ah ja voi, tuota helteistä heinäkuuta on jo kyllä kova ikävä!

HEINÄKUU

IMG_5131-800x533

Heinäkuussa laitettiin kotia kuntoon, hikoiltiin helteessä ja huudettiin hurraata, kun jalkapalloskabat viimein loppuivat. Vietin kesäpäiviä niin meloen kuin omia synttäreitänikin juhlien, tein kesäviikonlopustani videon ja juhlimme fiftarifiiliksissä tätini syntymäpäivää. Heinäkuu oli ruokaohjeiden kulta-aikaa ja keittiössäni valmistui kunnon kotiruokaa ja kesäherkkuja. Blogini täytti neljä vuotta ja kauan odotettu kesälomakin alkoi. Koska kesällä ei ollut aikaa suunnata ulkomaille, vietimme ihanan miniloman Hämeenlinnassa. Kesän aurinkoisin päivä vietettiin Hangossa.

Heinäkuun tärppi : WE HAD A PARTY!

ELOKUU

IMG_5428-800x533

Elokuussa vietin ihania kesäpäiviä keskustassa, käväisin muumimukinäyttelyssä ja keräsimme yhdessä suomalaisten suunnittelijoiden ja bloggaajien kanssa pottia Uudelle Lastensairaalalle lahjoitettavaksi. Nostin kesän lähestyessä loppuaan myös elämäni ensimmäisen kerran perunoita ja juhlistimme pikkusiskoni Roosan syntymäpäiviä. Kävin myös aivan huikeassa lentoshowssa ja kuukausi huipentui Cheekin stadionkeikkaan. Elokuun lopussa säät alkoivat vaihtua jo syksyisemmäksi ja oli aika inspiroitua myös syksyn trendeistä.

Elokuun tärppi : FILEIS, FILEIS, FILEIS

SYYSKUU

DSC00785-800x522

Syyskuun alussa pieni pörröinen asuintoverimme täytti 5 vuotta! Bellablogit ja Re:fashion löivät myös hynttyyt yhteen ja blogissa tapahtui kuukauden aikana paljon, kun osallistuin muun muassa sekä huikaisevan hauskaan Frezza-stailaushaasteeseen että ihanaan Kaleva Korun kampanjaan. Kesän kääntyessä syksyksi kuvasin paljon upeaa luontoa ja kudoin pikku-Epille takin kirpeitä aamuja varten. Juhlimme äitini syntymäpäiviä ja kikatin vatsalihakseni kipeiksi Sami Hedbergin stand up-showssa. Ihastuin Britneyn ja Changen yhteistyömallistoon, kuvailimme blogiini ensimmäisiä syysasuja ja järjestin lähipiirin mimmeille kotikirppiksen.

Syyskuun tärppi : DIY EPUN PIKKUTAKKI

LOKAKUU

???????????????????????????????

Lokakuussa ilmassa tuoksui jo syksy. Alkukuusta kävin pistämässä kulmat kuntoon Kulmakarvabaarissa, tilasin iltojeni lämmikkeeksi ihanan Minni-haalarin ja jaoin blogissani paljon lukuvinkkejä. Sain käyttööni Olympuksen iiiihanan uutukaisen ja osallistuin myös stailauskamppikseen. Upea, keltainen syksy innosti kuvailemaan ja Mattikin bloggaili teille Lapin kuvia reissultaan. Yhdeksi blogini kaikkien aikojen luetuimmista postauksista nousi juttu, jossa kerroin teille kuinka jouduin elvyttämään vuosia sitten mummuani ja saamani tuki nosti liikutuksen kyyneleet silmiin. Roosan kanssa osallistuimme myös Biozellin järjestämään kampausskabaan ja tavoittelimme pariisilaisnutturallamme muiden kilpakumppanien kanssa Pariisin matkaa. Halloweenin kunniaksi pukeuduin Anna Wintouriksi ja kävin kuun lopussa viettämässä ihanaa blogipäivää Indiedaysin tapahtumassa.

Lokakuun tärppi : YHTÄKKIÄ YLLÄTTÄEN

MARRASKUU

PB115189-800x600

Marraskuussa muisteltiin vielä mennyttä kesää yhden postauksen verran ja heti kuun alussa pääsin juhlistamaan pikkusiskoni teematupareita. Metsästin astiakaappiini uudet Arabian keräilymuumilautaset ja isänpäivänä syötiin kakkua. Ostin uuden lempimekkoni ja vietimme ihanan Helsinkipäivän yhdessä äitin kanssa shoppaillen. Ihastuin avokadoon ja Harlowhin ja Sageen, kipusin Torni-hotelliin ja fiilistelin jo hitusen jouluakin. Kuun lopussa juhlimme Matin synttäreitä ja uusi postauskategoria, Päivän Nassu, sai teiltä lämpimän vastaanoton.

Marraskuun tärppi : PÄIVÄN NASSU – POP OF PINK

JOULUKUU

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joulukuu alkoi ihan huikealla tavalla, kun pääsin mukaan Olympuksen järjestämälle reissulle Wieniin! Matkaan lähti ihana bloggaajajoukko ja blogissa nähtiin valtava määrä postauksia tuosta kauniista kaupungista. Kotiin päästyäni alkoi jo joulu näkyä blogissani; kävimme Joulutorilla, Tallipihalla ja katsomassa Saiturin Joulunkin, ja innostuinpa tekemään blogiin pitkästä aikaa myös videoita. Kuukauden luetuin postaus oli ehdottomasti 101 vinkin listaus poikaystävien joululahjoista ja eksyipä mukaan myös jouluisia kampausvinkkejä. Blogissa paketoitiin lahjoja, nautittiin joulusta ja esiteltiin ihania Lontoon tuliaisia. Vuosi päättyi aleshoppaillen ja fiilistellen. Teitte vuodesta taas unohtumattoman.

Joulukuun tärppi : 101 JOULULAHJAIDEAA POIKAYSTÄVÄLLE

IN ENGLISH : My year 2014 from July to December. Thank you 2014, you were an excellent year.


Posted in lifestyle and tagged by NOORA.