UUSI VUOSI, UUDET KUJEET BELLAPUODISTA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Bella-blogit, kaupallinen kampanja

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tuo ikivanha lausahdus saattaa olla jo hieman kulahtanutkin, mutta tottahan se on- uuden vuoden alkaessa moni laittaa elämäänsä järjestykseen, aloittaa uuden harrastuksen, starttaa dieetin tai hankkii kuntosalikortin, aloittaa opiskelun tai tekee muita suuria päätöksiä.

Minulla on teille jokaiselle pieni haaste. Tee tänä vuonna jotakin sellaista, mitä et ole ennen tehnyt. Lennä Pariisiin tai samoile metsässä, käy baletissa tai tee kullallesi kolmen ruokalajin illallinen. Kudo vaikka villapaita. Muovaile savesta kippo tai käy avantouinnilla. Haasta itsesi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ajatelkaapas tätä. Minä tein vuoden ensimmäisenä päivänä ketun. Kyllä, ihan ite.

Sain Re:fashionin ja Bellapuodin yhteistyön tiimoilta itselleni PaaPii Designin ompelusetin. Setin avulla pääsee heti opettelemaan jotakin uutta, sillä vaikka sinulla olisi kuinka peukalo keskellä kämmentä, tämä setti takaa sen, että pienen ahertamisen jälkeen sohvannurkassasi kököttää pian kettuperhe. Siinä kettuperheen vierellä on sitten ihana istuskella ja siemailla kuppi kahvia, kun saat samalla ihastella ja fiilistellä omaa kädenjälkeä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On kyseessä sitten näin uuden vuoden alkaessa liikuntaharrastus tai dieetin noudattaminen, on virkistävää välillä haastaa itsensä kokeilemaan jotakin uutta. Bellapuodista löytyy tätä varten valtavasti inspiraatiota.

bellapuoti

Älypuhelimen sijaan voisikin sohvannurkassa siis näpertää ristipistotyötä tai villasukkaa. Tsekkaa ohjeet kirjasta ja neulo neulelahjoja ystävillesi. Raivaa työpöydällesi tilaa ja aseta sille ompelukone; surrurrur ja pienen harjoittelun jälkeen voitkin alkaa valmistaa uniikkeja vaatteita vaatekaappiisi. Tai vaikka koruja! Bellapuodista löytyy jopa koruntekijän työkalusetti. Ehkäpä oletkin kiinnostunut kokkauksesta? Kirjaa muistikirjaan ylös oppimasi reseptit ja lunttaa ohjeita ruokakirjoista. Sinnikkyyttä vaaditaan lajissa kuin lajissa, joten älä masennu vaikka muffinssit ensimmäisellä kerralla vähän lässähtäisivät. Kun kaikki menee pieleen, paista pannukakku, tai syö raakasuklaata. Se sallitaan taatusti osaksi myös uuden vuoden dieettiäsi.

Uusi alku vaatii usein myös muutosten tekemistä. Kiinnitä seinälle kyltti joka saa sinut tsemppifiiliksille tai laita kotisi sisustus katosta lattiaan uusiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta muista yksi tärkeä seikka. Älä stressaa. Tee asioita, joista nautit, mutta kuulehan, toisinaan omalta mukavuusalueelta poistuminenkin tekee ihan hyvää. Siitä puheen ollen, minä lähden nyt lenkille. Vaikka siellä voi tulla jopa hiki.

Ja sen jälkeen teen tuon äitiketun valmiiksi.

IN ENGLISH : New Year, new hobbies?


Posted in lifestyle and tagged , , , by NOORA.