YKSI KIRJA JA NENÄLIINAPAKETTI, KIITOS

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä vaiheessa, kun kirjakaupanmyyjä suosittelee ostamaan kirjan kanssa samalla nenäliinapaketin, kannattaisi varmaan jättää pokkari ostamatta. Niin minä itseasiassa jätinkin, jo peräti kahdesti. Molempina kertoina vain selailin opusta kirjakaupassa, muistaen yhtäkkiä kaverieni kertomukset siitä, kuinka he eivät ole ikinä itkeneet niin paljon kirjaa lukiessa. En halua itkeä kirjaa lukiessa, siksi yleensä päädynkin lukemaan niitä höpöhöpökirjoja, joiden lukeminen ei tuo tippaa linssiin.

Samalla olen kuitenkin myös äärimmäisen utelias ja niinhän siinä sitten kävi, että lopulta kirja päätyi ostoskoriini. Matti kysyi, että ostinko sen englanninkielisenä siksi, että salaa toivoisin, että en ehkä ymmärrä siitä ihan jokaista sanaa ja sen sijaan, että vollottaisin, keskittyisinkin vain saamaan tekstistä selvää. Damn it. Heti se pääsi jäljilleni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä ja pala itsetehtyä mustikkapiirakkaa (valmistettu Sunnuntai murotaikinapaketista löytyvällä ohjeella käyttäen ohjeessa mainitun rahkan sijaan Arlan mangorahkaa ;), kävimme kirjan kimppuun eilen. Jonkin aikaa pärjäsin ihan hyvin, no worries, ja luulenkin, että mä tsemppaan tän kirjan läpi vaikka väkisin, mutta sitä leffaa en halua nähdä. En ainakaan leffateatterissa. No way.

Olin kuulemma jo eilen ihan tarpeeksi huvittava näky, kun vetisin silmin lueskelin kirjaa sohvannurkassa, hampaat aivan mustikassa. Ei, siitä ei ole kuvamateriaalia tarjolla.

Onko Tähtiin kirjoitettu virhe saanut vesiputouksia vuotamaan myös ruutujen sillä puolen?

IN ENGLISH : My friends told me, that this book is the saddest ever. That’s why, I haven’t read it before- I don’t like sad books. I wanna be happy and smily when I read a book. But then, Curiousnoora became too curious and bought it. Yesterday, it was time to open the Fault in Our Stars, and oh boy, it really is a heartbreaking story. I could never ever go to see the movie, there’s a chance that I would cry my eyes off while watching it.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Posted in lifestyle and tagged , by NOORA.