TEIPPIPIDENNYSTEN POISTO KOTONA – NORPPA VINKKAA!

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

Olen nyt elänyt onnellista yhteiseloa Rapunzelin pidennysten kanssa jo jonkin aikaa. Olen ollut hiusten laatuun tyytyväinen, niin kuin olen useasti maininnutkin, ja teippipidennykset ovat pysyneet kunnossa peräti puolen vuoden ajan. Varatessani seuraavaa kampaaja-aikaa, kerroinkin jo Kirsille haluavani teipeistä nyt kuitenkin eroon. Teipit eivät ole enää itselleni tuoneet niinkään pituutta, vaan lähinnä vain tuuheutta, ja onkin aika pitää niistä hieman taukoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vältän aina viimeiseen asti sitä, että poistaisin teipit itse _väkivalloin_ kotona, mutta nyt pari teipeistä oli jo ajautunut sellaiseksi takkupesäksi, että ryhdyin äsken tuumasta toimeen ja päätin poistaa loput teipeistä itse.

Kylpyhuoneestani löytyi tyylikäs ja suloinen Biozellin puteli, jonka toivoin tuovan avun ongelmaani. Puhdasta luonnon arganöljyä sisältävä eliksiiri on tehty vahvistamaan hiuksen rakennetta ja itse olen käyttänyt sitä jo aiemmin vaurioituneiden latvojen hoitoon. Nyt hieroin nuppineulanpään kokoisen pisaran verran arganöljyä kuhunkin teippiin. Annoin öljyn vaikuttaa muutaman minuutin ajan ja ryhdyin poistotoimenpiteisiin. Tai oikeastaan varsinaisia toimenpiteitä ei edes tarvittu, teipit irtosivat todella helposti hiuksia vaurioittamatta! Vaikka tämä ei taatusti ollutkaan se oikein ja paras tapa teippien poistoon, tämä toimi kuitenkin minulle ja seuraavan kerran kampaajan tuoliin istuessani, pääsemme skippaamaan teippien poiston kokonaan ja aloittamaan suoraan värjäyksellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Väittäisin, että tämä poistotuote on kuitenkin hiuksille äärimmäisen hellävarainen. Kun olin saanut teipit poistettua, kampasin hiukseni ja annoin jäljellejääneen öljyn vaikuttaa hiuksissa vielä jonkin aikaa ennen pesua. Näin pehmoisen terveiltä hiukseni eivät ole tuntuneet pitkään aikaan. Eivätkä myöskään käteni! Eliksiirin hierominen hiuspohjaan oli samalla kuin käsihoito öljyn imeytyessä myös muun muassa kuiviin kynsinauhoihini.

Mutta kertokaahan te, onko olemassa jokin tuote, joka on tarkoitettu vain ja ainoastaan teippipidennysten poistamista varten?

IN ENGLISH : Do you remove your hair extensions at home? I had to take some of my extensions off today, and I found the perfect product to help me to do it! Biozell’s amazing hairoil is gentle to your hair, but it removes the tapes easily. Job well done, now I just have to get used to my ”new” hair..


Posted in kauneus and tagged by NOORA.