PÄIVÄN ASULLINEN TORSTAILTA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

IMG_5230IMG_5238

Ojjoijjoi, minkä teit Mart of China! Postimies kiikutti nimittäin minulle mantereiden takaa valkoisen jakun juuri kuumimpien helteiden aikaan ja mikä tilanteen teki hankalaksi oli se, että jakku oli niin superkivannäköinen, että aloin aivan tosissani odotella niitä viileämpiä ilmoja.

Eilen, sen melkoisen ukkosmyräkän jälkeen vedin takin vihdoin ylleni, kun suuntasimme jätskille Mustanlahden satamaan. Matti oli kuulemma koko päivän haaveillut Minettin kermakirsikkatötteröstä, joten tokihan jätskikiskalle oli sitten suunnattava. Latasinkin jo eilen Instagramiin kuvan sinisestä jäätelöpallostani, sillä itse halusin testata jätskiä nimeltä ”Moro”. Moro-lehti oli saanut nimittäin oman makunsa noiden ihanuuksien joukkoon ja tuo sininen vanilja oli kyllä nimensäveroista herkkua. Hei oletteko muuten huomanneet, että Minetti-jätskiä saa nykyään myös Hervannan Duosta?! Jej, tästä on muodostumassa melkoinen jäätelökesä.

IN ENGLISH : This time Mart of China sent me something really special! This white jacket (for only 13 euros!!) with the golden details looks so beautiful, that I became almost desperate when the weather was so warm for a long time that I just couldn’t wear it earlier. But yesterday it was time to spend my summerevening wearing this gorgeous gift with the grey dress and with my new bag.

IMG_5208 IMG_5249IMG_5199

Mutta takaisin tuohon jakkutakkiin, joka sopii mielestäni melkoisen kivasti kaveriksi tuolle MK:n laukulle. Tuollainen merihenkisyys viehättää minua nyt kovasti ja valkoinen väri korostaa kauniisti päivettynyttä ihoa. Sen lisäksi, että jakku istuu päälle erinomaisesti, on käsi sydämellä todettava, että tämä on ehdottomasti laadukkain ja paras ikinä Mart of Chinalta saamistani tuotteista. Jakku maksaa tällä hetkellä Mart of Chinalla 13 euroa, joten en voi olla vinkkaamatta teille tästä aarteesta.

Tämä neiti kesäheinä suuntaa tänään jälleen keskustaan, mutta ennen sitä käyn ehdottomasti tsekkaamassa ravintolan, joka on avattu tänne Kaukajärvelle. Minulle tuttu tiimi avaa lounasravintolan kotiseuduilleni ja aion käydä herkuttelemassa Ricessä tänään heti avajaisissa. Ruoka vie kielen mennessään, sen voin luvata, joten suosittelen kaikkien kauksulaisten lähtevän tänään liikenteeseen. ;)

Ihanaa perjantaita, Pirkko hyppää ruutuun tuttuun tapaan vielä illalla!

IMG_522810576004_348192341998705_1903444667_n

Postaus sisältää mainoslinkkejä. Bloggaajalle ei kerry tuloja linkkien kautta sivustolle kulkeutuneesta liikenteestä tai sieltä tehdyistä ostoista.


Posted in muoti and tagged , by NOORA.