KUN NOORA VEI MATIN KESÄRETKELLE

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Saanko taas hehkuttaa sitä kuinka kaunis kaupunki Tampere kesällä onkaan? Koska Matti ei ole paljasjalkainen tamperelainen, olen kiikuttanut häntä paikkaan jos toiseenkin yhdessäoloaikanamme. Vaikka hän nyt onkin jo vuosia Tampereella asunut, toisinaan bongaamme edelleen paikkoja, joista Matilla ei ole aavistustakaan.

Eilen sain päähäni, että haluan käydä Tallipihalla! Kello oli viisi ja Tallipihan kahvila sulkeutuisi tunnin kuluttua, mutta hyvin ehtii, pieni tiistai-illan retki piristäisi varmasti. Masa ei taas tiennyt yhtään mistä puhutaan ja lähti mielenkiinnosta mukaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Idyllinen Tallipihan alue on peräisin jo 1800-luvulta, kun puuvillatehtaan patruuna Wilhelm von Nottbeck rakennutti kauniin ja tunnelmallisen tallipihan hevosiaan ja niiden hoitajia varten. Nykyisin osoitteessa Kuninkaankatu 4 sijaitseva kaunis piha-alue on suosittu retkikohde keskikaupungin tuntumassa putiikkeineen, kahviloineen ja tapahtumineen.

Myönnän nyt heti alkuun, että olin yllättynyt, että Tallipihan aitauksessa oli eilenkin ihkaelävä hepo. Tiesin, että tapahtumien yhteydessä lapset pääsevät ratsastamaan ponilla tai hevoskärryillä, mutta en tiennyt, että kesäisin nuo vetonaulat ovat paikalla päivittäin. Matilla oli täysi työ saada minut pois hevosaitauksen luota, kun innostuin tuota suloista kaksikkoa kuvailemaan. Tämän kanan kamera lauloi myös maatiaiskanojen luona. Hurmaava kanalauma ei voi muuta sanoa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tallipihalla on siis myös putiikkeja ja ihastuttava kahvila, karuselliin pääsevät niin lapset kuin lapsenmielisetkin ja herkkusuille oveaan auki pitää suklaapuoti. Kannattaa muuten ennen Tallipihalle suuntaamista kurkata Tallipihan kotisivuilta tarkempia aukioloaikoja ja tapahtumaohjelmia. Näin et missaa mitään ihanaa! Sisäänpääsymaksua Tallipihalle ei ole, vaan paikalle voi piipahtaa kätevästi vaikkapa iltakävelyn yhteydessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Retken kohokohdaksi osoittautuivat lopulta Suklaapuodin suklaaseen dipatut mansikat, joita neuvon sitten heti ostamaan pari kipollista jos olet poikaystävän kanssa liikenteessä. Oli nimittäin sen verran hyvä kipollinen, että kotirauhan säilyttämiseksi on hyvä hankkia omat herkut molemmille.

Tallipihalta kävelimme vielä Näsinkalliolle nauttimaan auringonpaisteesta. Matti jaksaa aina valittaa siitä, että en ole mikään museofriikki, mutta nyt pääsin pätemään, kun vein häntä paikasta toiseen- päätyen lopulta Näsinkallion parhaalle paikalle, Höyrylaiva Kurun muistomerkille, josta avautuu upea näkymä myös Särkänniemeen. Hah, siitäs sait Matti! ;)

Tälläiset illat tekevät kesästä täydellisen.

// Yesterday, I took my boyfriend to this beautiful place nearby Tampere’s centrum. The Stable Yards is a free-of-charge-sight with a beautiful café, chocolate- and handicraftshops and as you can see, you can find also farm animals on the sight. The place is amazing and so idyllic especially on the summertime. The best part of the sight is definitely the chocolatestore. Strawberries dipped in the chocolate, not bad at all!


Posted in lifestyle and tagged by NOORA.