KAKSI KUPPIA PÄIVÄSSÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

Se pörinä alkoi jo kuulua päivärutiineihimme. Vanha kapselikoneemme tuntui käyvän jatkuvasti maanantaivaihteella ja viimeistään kahvin tekeminen sai päänsäryn aikaiseksi kuunnellessasi tuota koneen aiheuttamaa meteliä. Ihme kun naapurit eivät jo koputelleet harjanvarsilla lattiaamme.

Vaihtelu virkistää- tässä tapauksessa kirjaimellisesti. Kun Nescafé Dolce Gusto tiedusteli haluaisinko ryhtyä heidän kanssaan blogiyhteistyöhön, vastasin viipymättä yes please! Uusi energinen perheenjäsenemme saapui talouteemme reilu viikko sitten ja edellinen, katujyrältä kuulostava pörisijämme, joutui välittömästi jäähylle. Tämä virtaviivainen ja tyylikäs masiina on nyt keittiömme keskipiste ( ja aamujemme hengenpelastaja).

Vaikka yhteistyöehdotus saikin jo mielikuvitukseni laukkaamaan erilaisten kahvimakujen maailmassa, on minun kuitenkin rehellisesti kerrottava, että olen viime aikoina vähentänyt kahvinjuontia runsaasti. Aiemmin saatoin päivän aikana juoda peräti viisikin kuppia kahvia, nyt määrä on vähentynyt kahteen. Olen määrän sijasta alkanut satsata laatuun. Erikoiskahvit ovat heikkouteni ja harvemmin kuppiin kaadankaan täysin perinteistä sumppia. Dolce Gusto-kapselikahvikoneen kapselivalikoima on valtava. Siis VALTAVA. Joukosta löytyy niin tee- kuin kaakaokapseleitakin ja kahvien maailma kattaa niin kuumat kuin kylmätkin herkut. Pyrkimykseni panostaa määrän sijasta laatuun onkin siis onnistunut vallan mainiosti kapselikoneen myötä. Katsokaahan vaikka.

8 1

Viime lauantaiaamuni alkoi tuoreella cappuccinolla, annoksella täyteläistä maitovaahtoa ja herkullista espressoa. Saamani cappuccino valmistuu kädenkäänteessä kahta eri kapselia käyttäen. Cappuccino-boksi sisältää seka maito- että kahvikapseleita, joita molempia tarvitset cappuccinoa tehdessäsi, ja kapselit ohjeistavat sinua oikean suhteen ja parhaan mahdollisimman lopputuloksen saamiseksi. Testiin saamani kapselikone, Circolo Automatic, on käyttäjäystävällinen ja sen toimintojen kanssa tuli nopeasti tutuksi. Koneen puhdistaminen on vain yhden napin painalluksen päässä ja hieno rullattava painike koneen päällä auttaa sinua valitsemaan oikean määrän kahvia mukiisi. Kapseleiden käyttö onkin kuin taidetta, mikäli et noudata tarkasti valittuja suhteita, kahvinautinto ei ole taattu. Kussakin kapselissa onkin tarkkaan määriteltynä se kuinka paljon kuumaa tai kylmää vettä kahvin valmistaminen vaatii kutakin kapselia käytettäessä.

Lauantaiaamuna kupissani höyrysi siis kuuma kupillinen cappuccinoa ja poikaystäväni turvautui häneen omaan suosikkiinsa, arabica-kahvia sisältävään grande mildiin. Siinä missä minä olen kohta testannut jo kaikkia testiin saamiani kapseleita, on Matti tykästynyt niin grande mildiin, että muita suosikkeja on edes turha kuulemma enää etsiä.

Kaksi kuppia päivässä, siihen olen siis pyrkinyt, ja lauantaina iltapäiväkahviksi valitsinkin jotakin varsin uutta ja ihanaa, cappuccino ice-kahvin. Tällä kertaa säädin Circolon kylmätoimintotilaan, heitin lasin pohjalle muutaman jääpalan ja seurasin jääkahvin valmistusohjeita. Herkullista, virkistävää, ja hei, kylmä kahvi kaunistaa, vai miten se nyt menikään.

Cappuccinojen lisäksi (kyllä, fanitan niitä koko sydämestäni!), hurmaavia herkkuja on löytynyt myös latte-kapseleiden joukosta. Mikäli kotoa jo Dolce Guston kapselikahvikone löytyy, suorastaan vaadin, että seuraavaksi testaatte latte macchiato caramel-kapseleita. Taivaallista, ei lisättävää. Ja mikäli oma kapselikone vielä sinun keittiöstäsi puuttuu, suosittelen pysymään lähiaikoina linjoilla..

7 9

Herkullista hetkessä, erikoiskahveja käden käänteessä, herkkuhetkiä arkeen. Minä olen aivan myyty. Miksi lähteä kahvilaan asti maksamaan itsensä kipeäksi kahvista, kun samanlaisen kahvinautinnon voi taikoa eteensä myös kotona.

Edes naapureita ei tämä hiljainen masiina häiritse, vaikka kahvinkeittoon ryhtyisi jo aamuyön tunteina.

Nyt haluan kuitenkin tietää, millainen aamukahvi koneesi vieressä tällä hetkellä höyryää.

6

Postauksessa esitellyt tuotteet blogin kautta saatu. Bloggaajalle ei kerry tuloja linkkien kautta sivustolle ohjautuneesta liikenteestä/ sieltä tehdyistä ostoista.


Posted in ruoka and tagged , , , by NOORA.