HARMAAVARPUNEN

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

IMG_2428 IMG_2385

Matti kysyi minulta ensimmäisenä tänä aamuna, että koska voisimme jälleen lennähtää matkoille. Tuo reissukärpäsen purema on kyllä siitä kummallinen, että sen vaikutus ei lakkaa, vaikka maailmalle pääsisikin. Kotona viihdyn paremmin kuin hyvin, mutta maailmassa on niin paljon paikkoja, joita haluaisin nähdä, että tuntuu ajan haaskaukselta vain kököttää kotona. Laskin juuri, että viimeisen vuoden aikana olen nähnyt niin Milanon, New Yorkin kuin Lontoonkin, kolme kohdetta, joissa olen aina halunnut käydä. Seuraavan matkakohteen valitseminen tuleekin olemaan vaikeaa. Onnellisena on todettava, että kaikki ne kaupungit, joihin olen halunnut, on nyt nähty. Kaikki tulevat seikkailut ovat siis vain suurta plussaa.

Selasin juuri iltapäiväteen kanssa reissuni aikana postiluukusta alas kolahtanutta Mondo-lehteä. Sieltä jos mistä löytää inspiraatiota tuleville reissuille.

IMG_2401 IMG_2421

Tällä hetkellä mielessä siintäisi varmaankin kirkkaimmin lomailu auringossa, tuolla ulkona on niin harmaata ja märkää, että tuleva kesä ei siinnä vielä edes kaukaisena ajatuksena mielessä.

Halusin käydä kuitenkin ulkona kuvaamassa teille lempikotiasuni, harmaahan sekin on, joten tausta sopi asuun täydellisesti. Tuon pitkän neuletakin ostin Bikbokista jo aikoja sitten, mutta se on jatkuvasti kotona päälläni. Miksikö vain kotona? No siksi, että noin pitkä villatakki tuottaa kovasti päänvaivaa, kun sen päälle pitäisi vielä heittää takkikin. Noin pitkää takkia ei minulta löydy ja vapaana hulmuavat helmat näyttävät lyhyen takin alla lähinnä hassulta viitalta. Sitten, kun ulkona ei enää tarvitse takkia, tulette näkemään tätä neuletakkia vielä paljon.

IMG_2396 IMG_2425

Jotta elämä ei menisi liian harmaaksi, minulla on suorastaan pakkomielle siitä, että noin harmaasta asusta löytyy edes yksi väripilkku. Tällä kertaa ranteeseen laitoin Roosan tuoman Frankfurtin tuliaisen, lilan kellon ja sille kaveriksi valitsin Guessin hopeanvärisen rannekkeen. Tuohon rannekoruun tuhlasin muuten viimeiset dollarini vielä hätäpäissäni JFK:llä, kun kolikoita oli pussin pohjalla vielä vaikka kuinka. Koru osoittautui yhdeksi reissun parhaista ostoksista- koru on nimittäin tarpeeksi simppeli käytettäväksi aina ja kaikkialla.

NEULETAKKI/ CARDIGAN BIKBOK   TRIKOOMEKKO/ DRESS MART OF CHINA (*blogin kautta saatu)  KUMISAAPPAAT/ WELLIES  GUESS  HUIVI/ SCARF GINA TRICOT  KELLO/ WATCH JUSTCAVALLI  RANNEKORU/ BRACELET GUESS

Nyt hyppään vielä hetkeksi lehden parissa mielikuvitusmatkalle, tv:stäkin tulee sopivasti Madagaskar-leffa. Sen jälkeen onkin sitten aika karjua leijonat voittoon.

// It’s looking pretty grey here in Finland! That’s why I chose to wear same colors in my outfit today. I love that long cardigan from Bikbok and combined with the long black dress and wellies, the perfect outfit for the rainy winterday was ready.


Posted in muoti and tagged by NOORA.