KUKKIA KETUTUKSEEN

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Jo ensimmäinen päivä uuden laukkuni kanssa osoitti sen, että hankintani oli kuin olikin täydellinen Suomen ankeaan ja harmaaseen talveen. Kun olalla kulkee jatkuvasti kimppu kauniita kukkia, on hyvä mieli taattu ja olo edes hitusen keväisempi. Ted Bakerin laukkukaunokaiseen upposi myös niin paljon tavaraa, että aion tehdä siitä yhden käytetyimmistä arkilaukuistani. Näin ollen sitä väkisinkin tulee tungettua enemmän värejä asuihin arkenakin.

IMG_2335IMG_2323

Poimin laukusta yhden sävyn, tällä kertaa vaaleanpunaisen, ja löysin kuin löysinkin vaatekaapista huivin, joka täsmäsi sävyyn kauniisti. Yhdistelin pitkästä aikaa farkkua farkkuun ja luotin muissa vaatekappaleissa mustaan. Kokonaisuus oli toimiva ja rento ja laukku keräsi niin paljon kehuja, että lausuin tänään samassa lauseessa sanat Ted Baker, Gatwick, tuliainen ja Lontoo varmaankin kymmenen kertaa.

Muuten päiväni ei sitten oikein mennytkään putkeen. Olo oli hieman väsähtänyt ja jopa flunssainen ja kirsikkana kakun päälle kuulimme, että patterivuodon takia, meillä joudutaan vaihtamaan hieman lattiamattoa ja tekemään remppaa. Remontti alkaa kaiketi ensi viikolla ja mietimmekin juuri pystyykö asunnossamme asumaan sen ajan, vai joudummeko peräti evakkoon. Epulle tuollaiset remonttihärvelit ja -metelit ovat varmasti liikaa, joten pikkutyyppi viedään toki ainakin hoitoon. Argh, ei olisi nyt jaksanut mitään tällaista ylimääräistä, mutta onneksi remontin pitäisi valmistua pian ja saanpahan hyvän syyn sitten sisustaa kotiamme sen jälkeen entistä ehompaan kuntoon. Sanoinko jo, että voihan argh.

Suurin kiukutus meni onneksi ohi laskiaispullalla.

IMG_2312 IMG_2327IMG_2330

Nyt lasken syvään kymmeneen ja juon kupin teetä Pirkon kera. Pirkko osaa onneksi aina piristää ja mikäpä tässä katsellessa samalla tv:stä mitalistien palkintojenjakoa. Käsi ylös kuinka moni istuu huomenna töissä tai koulussa, kun samaan aikaan leijonanpoikaset taistelevat itseään finaaliin? Hep, täällä yksi. Argh.

// Here it is! My floral dreambag from Gatwick airport! The bag is from Ted Baker’s new collection and me likey.. I think it is one of the most gorgeous bags I have ever seen.


Posted in muoti and tagged by NOORA.