KUKKIVA MATKAMUISTO

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

5

Vannoin, että en tulisi kotiin Lontoosta uuden laukun kanssa. Lupaukseni pitäminen olikin itse asiassa melko helppoa, sillä kiireinen aikataulumme piti meidät visusti poissa ostoskeskuksista ja laukkuhimotusten ulottumattomissa, ja olinkin jo matkamme viimeisenä päivänä varma siitä, että laukkukokoelmani ei tämän reissun aikana tulisi kasvamaan.

Kunnes sitten saavuimme Gatwickin lentokentälle odottelemaan kotiinlähtöä. Kun yhdistetään liian monta tuntia aikaa käytettäväksi ja Ted Baker Londonin myymälä, lopputuloksen voikin jo jokainen arvata.

3 6

Ted Bakerin myymälä kukki kuin kevät ja olo oli kuin karkkikaupassa kaikkien niiden värien ja printtien keskellä. Hintalappuja kurkistellessani en voinut kuin kauhistella sitä, kuinka kalliita Bakerin tuotteet ovatkaan Suomessa Englannin lentokenttähintoihin verrattuna ja tämän laukun hankinnan perustelinkin lopulta järkisyin itselleni niin, että Suomesta en koskaan raaskisi itselleni Bakerin laukkua hankkia.

Laukku, johon ihastuin jakaa taatusti mielipiteitä. Tuo kukkakuvio piirtyi kuitenkin verkkokalvoilleni heti niin, että en vain voinut kävellä enää laukun ohi. Taniya Tangled Floral-laukussa oli jotakin niin hurmaavaa ja tyttömäistä, että sieluni silmin näin sen jo osana useita erilaisia kevätasujani. Se on kyllä todellinen herkkupala! Ja ah, nuo ruusukultaiset metalliosat, sydämeni suli välittömästi.

4

Näette laukun osana asukuvia jo pian, sillä haluan ottaa sen heti käyttöön, vaikka printti vasta kevääseen parhaiten sopisikin. Ted Baker Londonin laukku on oikeastaan aika hauskakin matkamuisto Lontoosta, ja kun reissultamme ei muistojen lisäksi konkreettisia matkamuistoja mukaan tarttunut, olin lopulta onnellinen siitä, että laukkulupaukseni unohtui tämän kukkivan kaunokaisen nähdessäni.

Gatwickin lentokentältä löytyi muuten yllättävän paljon kierreltäviä liikkeitä. Victoria’s Secretin pienestä myymälästä täytin vielä hieman Body Mist-kokoelmaani muun muassa uusilla Midnight Exotics-misteillä ja eksyipä käsimatkatavaroihini myös Mavalan säihkyvä glitterlakkakokoelma. Pieniä, mutta sitäkin suloisempia ostoksia.

Noh, saanko laukkuhairahdukseni anteeksi? ;)

// What do you think of my floral souvenir from London?


Posted in muoti and tagged by NOORA.