RILLIMUKIRIEMUA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

02

En muista koska olo olisi viimeksi ollut näin kiitollinen. Olen aikaisemminkin todennut monesti kuinka onnekas olenkaan bloggaajana, kun blogiani lueskelee äärimmäisen fiksu ja innostunut lukijajoukko. Olette minulle niin tärkeitä, jokikinen.

Viime viikolla sain sähköpostia lukijaltani Anulta. Tuo sähköposti sai minut aivan mykistyneeksi, jopa onnesta hämmentyneeksi ja ennen kaikkea niin kiitolliseksi. Anu oli löytänyt minulle Muumimukin, jota olen nyt viimeiset kaksi viikkoa metsästänyt kissojen ja koirien kanssa. Olen kurkkinut viikkojen aikana varmasti satoihin Muumimukeihin, mutta ne kaivatut silmälasit eivät minkään mukin sisuksista ole löytyneet.

0103

Pidätte minua varmaan aivan pöhköpäänä, kun kerron melkein vuodattaneeni pari liikutuksen kyyneltä Anun sähköpostin vuoksi, mutta on vaan niin kertakaikkisen hienoa, että toinen pystyy tälläisellä asialla tekemään minut, täysin tuntemattoman ihmisen niin onnelliseksi! Tiedetään, sehän on vain Muumimuki, mutta  tämä keräilijä hykertelee täällä nyt onnesta ja Muumimuki on laitettu visusti talteen hyllyn päälle. Uusin aarteeni.

04

Maksoin ilman muuta Anulle Muumimukin ja sen postituksesta aiheutuneet kulut ja juuri parhaillaan kudon hänelle neulepantaa kiitokseksi. Anun sähköposti ja ihana teko oli taas hyvä muistutus siitä, kuinka upeita tyyppejä sieltä ruudun toiselta puolen löytyykään.

Toivotan sydämeni pohjasta onnea teille, jotka mukia itselleen metsästävät. Minäkin itse asiassa jatkan vielä toisen rillimukin hakemista; keräilijäiskä oli nimittäin hieman kateellinen tästä upeudesta, jonka sain, joten hänelle on vielä kuppi myös löydettävä! ;)

// Look what my reader Anu had found! The Moominmug what I had been looking for a while now. This collector is so happy, thank you Anu!


Posted in lifestyle and tagged , by NOORA.