PUKIN PIKKU APULAINEN

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

11 1412014

Tänä jouluna kehitin tarkkaanlaaditun strategian. Koska lähdimme reissuun jo ennen joulua, aloitin joululahjojen hankkimisen jo lokakuussa. Kyllä! Näin vältin kaiken turhan stressin ja paniikin, jota yleensä koen joulukuun puolessa välissä, kun minulla ei ole hajuakaan siitä, mitä läheisille ostaisi.

Laadimme Matin kanssa tarkan joululahjabudjetin ja päätimme tehdä lähes poikkeuksetta kaikki hankinnat verkkokauppojen kautta jo ihan ajan säästämisenkin vuoksi. Kun molemmat teemme tällä hetkellä kahta työtä, saattaa olla välillä jopa mahdotonta löytää sopiva hetki, jolloin molemmilla olisi aikaa jouluostoksille! Päätimme määrän sijasta panostaa laatuun ja hankkia juttuja, joista olisi lahjansaajalle pitkään iloa. Kun joululahjahankintoja teki pitkin syksyä, lompakkokin pysyi tyytyväisempänä ja talous tasapainossa.

Otin vetovastuun lahjahankinnoista ja pähkäilyistä ja rupesin tuumasta toimeen. Ja sanottakoon nyt heti, että yksikään seuraavista linkeistä ei kartuta minun tiliäni, linkitin nyt vain lempparinettikauppojani hankkimiemme lahjojen yhteyteen. Loppusyksystä aloin pitää siis silmät auki verkkokaupoissa surffatessani ja heti, kun löysin jotakin budjettiin sopivaa ja sellaista, mitä läheistäni ilahduttaisi, klikkasin sen ostoskoriin.

12 13

Aloitin helpoimmista, sukujemme muotitietoisista naisista, joille tiesin heti, mitä ostaisin. Äiti ja Roosa löysivät molemmat paketeistaan OnePiecet, jotka itse asiassa löysin Nelly.comin alennusmyynneistä hyvään hintaan. Lahjojen ostaminen alennusmyynnistä on mielestäni täysin ok, jos lahja kerta on lahjansaajalle mieluinen! Monissa verkkokaupoissa alet alkavat jo ennen joulua, joten ne kannattaa ehdottomasti tsekata läpi. Sekä äiti että Roosa käärivät paketeistaan esiin myös laukut Fashionstore.fi:stä, Roosa sai näpsäkän iltalaukun Liu Jo:lta ja äiti joulunpunaisen laukun Guessilta. Roosan poikaystävälle ostimme samalla kertaa superupean Guessin t-paidan. Samaisesta nettikaupasta löysin myös Matin äidille täydelliset nahkahanskat ja yksi lähimmistä ystävistäni kääri paketistaan esiin Guessin huivin.

Lähipiirin pikkuväelle hankimme lahjat Finnish Design Shopista. Sisustusohjelmissa olen ihastellut Marimekon pahvisalkkuja jo ennenkin, joten oli ihana hankkia ne nyt lahjaksi. Eräs pikkuneiti löysi paketistaan myös Polkka Jamin herkullisen värisen palapelin! Mammablogeista olen sen sijaan oppinut, että kaikista pienimmille toivottuja lahjoja ovat Sophie-kirahvisarjan tuotteet, ne hankin Stockmannilta lähipiirin tuoreimmille tapauksille.

15

Tein lahjoja myös itse. Näittekin jo mummulleni kehystämäni joululahjataulun ja sen lisäksi kudoin Pienen Linnun ohjeella hänelle lämpöisen neuleboleron. Olisin tehnyt lahjoja mielelläni enemmänkin itse, reissuun valmistautuminen oli kuitenkin sen verran aikaavievää puuhaa, että tänä vuonna en ehtinyt.

Isäni lahja tuotti minulle eniten päänvaivaa. Koska olin päättänyt hankkia hänelle Muumimukin, jota hänen kokoelmistaan ei vielä löytyisi, tuntui tehtävä välillä mahdottomalta! Lopulta onnisti, ja onnessani käärin iskän pakettiin käytettynä löytämäni Muumityttö-muumimukin.

14

Ystävilleni käärin paketteihin ajatuksella valittuja juttuja. Parhaalle ystävälleni postitin ylläriksi Ciatén kaviaarimanikyyrisetin. Jokin aika sitten teimme nimittäin hänelle manikyyrin minun setilläni ja hän tykästyi kovasti, niinpä A sai nyt oman settinsä! On myös ihana antaa sellaisia lahjoja, joista hyvän mielen saavat niin lahjanantaja kuin lahjansaajakin sekä mahdollisesti vielä jokin kolmaskin taho: Lindexiltä ostetun rannekorun tuotto ohjautui nimittäin suoraan rintasyöpätutkimukseen! Suosinkin usein myös toisenlaisia joululahjoja.

Matin kanssa sen sijaan sovimme, että kerta kun reissulle ollaan lähdössä, ei meidän ole järkevää toisillemme hankkia lahjoja ollenkaan. Noh, se ryökäle hieman muutti suunnitelmaa ja jouluaattona sain paketin, josta löytyi tälläinen aarre. Ihan kuin olisin muka voinut olla vihainen.

141142

Tällä tekniikalla olin hankkinut kaikki joululahjat joulukuun ensimmäiseen viikkoon mennessä. Lahjastressiltä vältyttiin meidän taloudessamme niin hyvin, että samalla, hyväksihavaitulla kaavalla jatketaan myös ensi jouluna.. Vai josko ensi joulu olisikin lahjaton, ehkäpä materian sijaan voisikin keskittyä joulusta tunnelmointiin?

Kuinkas muilla Pukin apulaisilla joulu sujui? Löytyikö paketteihin mieluisia juttuja vai iskikö kassajonoissa epätoivo?

// Because me and my boyfriend spent the Christmas in New York, I had to start shopping the X-mas gifts two months before Christmas! I decided to get everyone a one gift, something special, something the he/she will like. Here’s some examples.


Posted in lifestyle and tagged by NOORA.