MATKANI MUISTOIKSI TALLENSI SONY

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Tuntuihan se nyt villiltä ajatukselta. Vaihtaa merkkiä, vaihtaa työvälinettä, opetella kaikki alusta. Kun kohtasimme ensimmäisen kerran, kaikki tuntui kuitenkin niin kovin luontevalta. Tulimme hyvin toimeen. Nyt parin kuukauden jälkeen on aika esitellä hänet myös teille.

Meet my new best buddy, SONY NEX-5T.

 IMG_1803

Kamera on bloggaajalle elintärkeä työväline. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, ja niille bloggaajille, jotka vaalivat ja arvostavat blogeissaan myös ensiluokkaista kuvanlaatua, kameran kanssa täytyy olla sinut ja jäljen tulee olla kunnollista. Vuosien ajan olin merkkiuskollinen bloggaaja, kunnes minulta tiedusteltiin, haluaisinko testata Sonyn uutta ja innovatiivista taskukokoista digijärjestelmäkameraa vaihdettavilla objektiiveilla. Olin juuri palauttanut edellisen lainakamerani, joten tarjous osui täydelliseen ajankohtaan. Sain uuden kameran alkutalvesta luokseni, testasin, opettelin, ihastuin.

DSC02450 DSC02303

En halunnut kuitenkaan kertoa teille kamerasta ennen kuin olin tehnyt sen kanssa sinunkaupat. Marraskuusta eteenpäin, ovat blogissani esiintyneet kuvat otettu vain ja ainoastaan tällä kameralla. Harjoittelua uuden kameran käyttöönotto on siis vaatinut, varsinkin kun näinkin pieneen masiinaan mahtuu hirvittävästi upeita toimintoja, joiden käyttäminen onnistuneesti vaatii toki hieman opettelua.

IMG_1808

Kuvailisin NEX-5T:tä bloggaajan unelmakameraksi. Se mahtuu mukaan laukkuun kuin laukkuun, se on niin kevyt ja pieni, että kamera kulkee joko hihnassa kaulalla tai laukun sisuksissa! DSLR-tason kuvat kertovat paljon bloggaajalle, joka panostaa kuviensa laatuun ja HD-laatuiset videot ovat kullanarvoisia niille, jotka tekevät paljon videopostauksia. Kameran LCD-kosketusnäyttö taittuu 180 astetta (katso ensimmäinen kuva), joka mahdollistaa myös omakuvien oton esimerkiksi osumatarkkuutta vaativia meikkipostauksia tehtäessä. Ja mikä ihaninta, Wifi-ominaisuuden ansiosta kuvien ja videoiden jakaminen vaikkapa sosiaalisessa mediassa käy kädenkäänteessä.

DSC02453

Kun kyseessä on uusi kamera, kuvat puhukoon puolestaan. Käytin tässä postauksessa kuvituksena New Yorkin matkallamme SONY NEX-5T-kameralla otettuja kuvia. Hävettää ihan myöntää, että pakkasin matkalaukkuun myös varakameran, jos tämä uutukainen ei reissuun olisikaan ollut oikea valinta. Mitä vielä, jokikinen julkaisemistani New York-kuvista on Sonyn kameralla otettuja.

Mustavalkoinen, turistibussin kattoterassilta napsaistu tarkka kuva kasvoistani, on otettu kääntyvän näytön avulla, liikkuvassa bussissa. Lyhtypylvään kuvasin Greeney Squarella illan ollessa hämärtymässä ja asukuva Grand Central Terminalin edestä, on myös samaisella objektiivilla otettu- edes objektiivia ei kameraan tarvitse vaihtaa, vaan mukana tullut SEL-1650-objektiivi sopii kohteen kuin kohteen kuvaamiseen, niin läheltä kuin kaukaakin! Kuva lumiukkopiparista on otettu kymmenen aikaan illalla hotellihuoneessamme, ja lopputuloksesta on säätöjä käyttämällä saatu mielestäni varsin onnistunut. Siltakuva on zoomattu hurjan kaukaa sekin turistibussista IKKUNAN LÄPI, eikä kuvanlaatu ole zoomauksestakaan kärsinyt. Myös tiettyyn kohteeseen tarkentaminen on helppoa; asukuvassa keskitytään asuun, keksikuvassa logoon!

Puhumattakaan kaikista niistä kameran kuvausominaisuuksista, joiden avulla pystyt ottamaan persoonallisia kuvia, esimerkiksi tälläisiä:

DSC02484 DSC01758

Kuva Freedom Towerista on kuvattu asetuksella ”retro”, kuva Alice in the Wonderland-patsaasta asetuksella ”suuri kontrasti” ja kuva New Yorkin liikenteestä asetuksella ”mustavalkoinen juliste”. Jälkikäteen ei näitä kuvia siis ole käsitelty.

Käänsin takkini ja olen nyt kamerakaveriini enemmän kuin tyytyväinen. Sainko teidätkin vakuutettua? ;)

Olisi mielenkiintoista kuulla muutenkin, millä kameralla te kuvailette! Löytyykö ruudun takaa myös muita Sony-faneja? ;)

// Meet my new friend, Sony Nex-5T. I’m in love.


Posted in lifestyle and tagged , , , by NOORA.