KORTIT KERTOVAT

CURIOUSER & CURIOUSER | sisustus

33 34

Olette toivoneet blogini puolelle lisää sisustukseen liittyviä helmiä postauksissa esiteltyinä. Asioita, jotka inspiroivat minua laittamaan kotia kuntoon ja niitä pieniä juttuja, jotka tekevät arjesta luksusta ja ennen kaikkea kodista kodin.

Minulle sisustaminen on ajoittainen intohimo. Välillä minua puree sisustuskärpänen, joka saakin sitten sellaisen sisustuskuumeen aikaiseksi, että perässä ei pysy enää lompakko eikä Mattikaan. Viihdyn kotonamme hyvin ja tälläiselle kotihiirelle se on tärkeää. Kotona täytyy olla hyvä olla.

DecoraFramen Johanna halusi ilahduttaa sekä minua että teitä todellisilla sisustuksen helmillä. Johanna lähetti minulle ihanan pinkan sisustuskortteja hänen verkkokauppansa valikoimista ja halusi samalla hemmotella teitä -20%:n alekoodilla. Alennuksen saat DecoraFrameShopista (klik!) 31.12.2013 asti. Kirjaa siis alennuskoodi LARYZ tilaussivun lopussa olevaan Aktivoi alennuskoodi-kohtaan ja paina Lunasta -nappia. Näin saat alennuksen tilauksestasi.

Eräänä päivänä, kun Matti saapasteli töistä kotiin, hän pääsikin bongailemaan kodistamme peräti useampia uutukaisia, jotka olivat löytäneet tiensä seinillemme.

38 40

Kahden taulun kollaasi koristaa nyt työhuoneeni seinää. Vaakatasossa olevat tekstit muistuttavat minua siitä, mikä elämässä on tärkeää. Perhe tulee ensimmäisenä, mutta omien unelmien tavoitteleminen on enemmän kuin suotavaa. Kahvinkeittimen takana oleva tekstitaulu sen sijaan kehottaa elämään hetkessä, nauttimaan onnellisuudesta aina silloin, kun siihen on mahdollisuus, oli se onnellisuus sitten vaikka vain kupillinen kahvia sunnuntaiaamuna. Avokeittiömme hyllylle tiensä löysivät hurmaavat reseptikortit. Mikäli synkkä loskasade saa mielen matalaksi, voin helposti nyt luntata kortista mitä aineksia juusto- tai mutakakkuun kuuluukaan.

Ihanan DecoraFrameShopin valikoimiin kuuluukin valtava määrä erilaisia ja erikokoisia kortteja. Reseptikortit kertovat suussasulavien herkkujen ohjeita, valikoimasta löytyy niin viisaita kuin kauniitakin sanoja, yksittäiset sanat ovat kehystettyinä todellisia sisustuksen katseenvangitsijoita ja löytyypä valikoimasta myös joulu- ja onnittelukorttejakin.

36 35

OSALLISTU 50 EURON LAHJAKORTIN ARVONTAAN:

Eikö näytäkin hurmaavilta ja korttien yksinkertaiset mutta merkitsevät sanat ja lauseet sopivat varmasti moniin erilaisiin koteihin! Siksi olenkin innoissani, sillä yhdessä DecoraFrameShopin kanssa järjestämme arvonnan, jonka voittaja voittaa itselleen huikean 50 euron lahjakortin DecoraFrameShopiin. Kuinka olisinkaan voinut tälläisestä yhteistyömahdollisuudesta kieltäytyä. ♥

Osallistut arvontaan jättämällä kommentin tämän postauksen kommenttiboksiin. Osallistumisaika loppuu 31.12.2013 samaan aikaan, kun alekoodinkin voimassaolo päättyy ja allekirjoittanut saapuu Suomeen joulureissultaan.

Ympärilläni pörrää hurja määrä sisustuspörriäisiä, joko ne iskivät sinnekin?

32

// DecoraFrameShop sent me an amazing Christmas gift! These beautiful sentences and words are now framed on our kitchen wall and in my workspace. Now home feels even more cozy than it used to.

 Postauksessa esitellyt tuotteet blogin kautta saatu ja arvonta järjestetty yhteistyössä DecoraFrameShopin kanssa. Bloggaajalle ei kerry tuloja linkin kautta sivustolta tehdyistä ostoista.


Posted in sisustus and tagged , by NOORA.