KIITOS JA KUMARRUS- LAHJAT ON NYT JAETTU

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Kun julkaisin eilen arvonnan, jossa palkitsin aktiivisimpia lukijoitani pienin jouluyllätyksin, en koskaan olisi voinut uskoa, kuinka hyvä mieli minulle tuosta postauksesta tulisikaan. En saanut hyvää mieltä siksi, että pääsin lahjomaan teitä, tai toki siitäkin, mutta ennen kaikkea hymyn huulilleni toivat tuon postauksen kommentit. Jälleen kerran te annoitte palautetta, osallistuitte innolla, saitte minut liikuttumaan, kiititte ja annoitte rakentavaa kritiikkiä. Kiitos. Joululahjat on nyt arvottu ja jokainen kommentti luettu tarkasti läpi.

Kommentteja lukiessani sain teiltä myös tärkeää informaatiota siitä, millaiset jutut teitä kiinnostavat. Eppu taitaa olla teidänkin lemmikkinne vai mitä? Moni kertoi nauttivansa koiraihmisenä juuri niistä postauksista, joissa tuo pikkupörriäinen laumansa kera on esillä. Postaussuosikkien kärkipäähän nousi nimittäin heittämällä tämä (klik!) tylsääkin tylsempi koiranhoitokeikkani. Tavallinen arkemme tuntuu kiinnostavan teitä muutenkin, moni kertoi tykästyneensä postaukseeni Matista ja useampi kiitti minua siitä, että kerroin avoimesti myös vaikeasta, surullisesta syksystämme. Tampere-postauksista oli pidetty myös kovin, mikä lämmittää sydäntäni kovasti. Tampere-aiheisia juttuja on nimittäin ihana kirjoitella paljasjalkaisena tamperelaisena!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minua ilahdutti myös niin, kun muutama kertoi innostuneensa kutomaan koiralleen takkia nähtyään blogissani helpon ohjeen tehdä koiralle talvipusero kutoen, ja olin niin iloinen, kun valtaosassa kommenteissa kerrottiin Pirkon olevan perjantain kohokohta! Vau! En ole hetkeäkään katunut sitä, että Pirkko asteli julkisuuteen majailtuaan pöytälaatikossani niin pitkän aikaa. Olen monesti syksyn aikana miettinyt mitä Pirkosta tykätään, sillä Pirkko-postaukset eivät kuitenkaan ole varsinaisia kommenttimagneetteja. Ihana siis tietää, että käytte niitä lukemassa. Pirkon ansiosta olen nimittäin herättänyt rakkaan piirustusharrastuksenikin jälleen henkiin.

candc51213-800x719

Olen saanut syksyn aikana muutamankin kommentin siitä, kuinka kaupallisuus ja yhteistyöt ovat lisääntyneet blogissani jopa ehkä liikaakin. Haluan kuitenkin muistuttaa teitä, että tänäkin syksynä nähdyt yhteistyöt ovat lähes poikkeuksetta tuoneet mukanaan myös teille jotakin mukavaa, vaikkapa arvontojen kautta. Yhteistöiden kautta olenkin voinut hemmotella myös teitä tavoin, jotka muuten eivät olisi mahdollisia. Re:fashion onkin tarjonnut minulle mahdollisuuden lähteä mukaan yhteistyökamppiksiin, jotka ovat ”minun näköisiäni”, hauskalla, innovatiivisella tavalla toteutettuja. Mainosbannerit pidetään vastaisuudessakin minimissä ja jokaisen yhteistyön takana seison itse sataprosenttisesti.

Pari minunkin lempiyhteistyökamppiksiini kuuluvaa postausta olivat herättäneet myös teidän huomionne. Weecos ja Arctips olivat löytäneet tiensä myös teidän sydämiinne. Myös yhdessä mummuni kanssani toteutettu viimeviikkoinen LivBox-postaus oli ollut monen mieleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehdoton postausten kingi oli nähtävissä kuitenkin varsin selvästi kommenttienne joukosta. Se oli tämä:

Tätä videota tehdessä tuli naurettua niin paljon, että on suorastaan ilo ja kunnia kuulla, että postaus on kikatuttanut myös teitä. Ihanaa, että vierelläni on poikaystävä, joka lähtee mukaan hulluihinkin ideoihini ja jolta riittää huumorintajua näyttää myös oman kätensä jälkeä (tässä tapauksessa kirjaimellisesti!) blogissani.

Joulupaketteja olisi pitänyt olla vähintään 70, mutta tällä kertaa kahdeksan pientä jouluyllätystä lähtivät seuraaville henkilöille (nimen perässä sähköpostin alku):

JOHANNA (johanna.vilh..)  IMLACKING (imlack..)  EMPPU (emiliapulkk..)  HEMPPE (henduu_..)  JANSPERII (janica.kaapp..) JATTA (jatta-mat..)  SAARA (saara.jok..) JENNAV (jenna.valk..)

Teille ihanaisille lähetän sähköpostia heti huomenissa ja virtuaaliset rutistukset välitän nyt saman tien kaikille arvontaan kommenttinsa jättäneille! ♥

Mutta mitä tästä opin? Blogiin toivotaan jatkossakin paljon pirkkoja ja pörröisiä otuksia, maustettuna inspiroivilla päivän asuilla ja suussa sulavilla resepteillä, joukkoon heitetään mukaan vielä ripaus arkea ja rakkautta, sitä tavallista elämää Tampereella ja lopputuloksena on soppa, jota voidaan kutsua nimellä Curiouser & Curiouser.

Tästä on hyvä jatkaa.

// Here’s some pictures from your favourite posts during this autumn. I wanna thank you all for your support and all of those comments you have sent me. Thank you. <3


Posted in lifestyle and tagged , by NOORA.