ENSIMMÄINEN ERÄ TEHTY (JA SYÖTYKIN KOHTA)!

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

Käsi ylös kaikki ne, jotka ovat jo leiponeet ensimmäisen satsin pipareita! Minä, minä, minä! Okei, alla olevasta kuvasta on pääteltävissä, että en ihan kaikkea kunniaa voi itselleni ottaa, mutta joka tapauksessa kotona tuoksuu nyt joulu. Ja Matti ei ihan aikuisten oikeesti tehnyt muuta kuin kauli tuon jäisen taikinan. Ei, en malttanut odottaa, että se sulaisi ja sitä paitsi täytyyhän jonkun toimia työnjohtajana näin haastavassa perjantai-illan leipomistuokiossa.

1

Loppuillan olenkin viettänyt täällä itsekseni lätkämatsia katsellen. Koko viikonloppu kuluu nimittäin blogijuttujen parissa niin Tampereella kuin Helsingissäkin, joten ajattelin, että tänään on syytä ottaa rauhallisesti. Kun Matti suuntasi keskustaan, minä jäin kotiin ja päästin taiteelliset lahjani valloilleen, kun ryhdyin koristelemaan vastapaistettuja leipomuksiamme.

4 6

Opettelin tänään tekemään herkullisen kuorrutuksen pipareita varten. Vaaleanpunainen sokerikuorrute syntyi nimittäin vatkaamalla aluksi kananmunan valkuainen kuohkeaksi kulhossa. Joukkoon lisätään muutama tippa sitruunamehua ja 4 dl mansikanmakuista tomusokeria. Seoksesta pitää vatkaamalla saada kuorrutemainen, ja varaudu siihen, että matkan varrella tomusokeria saattaa joutua lisäilemään. Valmiin kuorrutteen voi lusikalla nostella vaikkapa pieneen pussiin, jonka kärjen avaamalla saat käyttöösi kotitekoisen pursottimen.

5

Leipominen tuntuu nyt olevan ”in” ja meidänkin perusmarketistamme löytyi vaikka mitä ihania koristeita ja purtiloita leipomisen avuksi. Vaikka Dr. Oetkerin kimallekuorrutteet eivät sinällään olleet tähän touhuun tarkoitetut, minun oli pakko (no kyllä, juurikin noiden glittereiden takia!) niitä päästä testailemaan.

Ja niin syntyivät Tampere-piparit tulevan itsenäisyyspäivän kunniaksi:

8 9

Nyt aion käpertyä sohvan pohjalle glögimukin, piparivuoren ja Nälkäpeli-trilogian kolmannen osan kanssa. Aamulla pääsen treffailemaan ihania blogityttöjä, mutta nyt on aikaa rouskia pari Suomi-piparia ääntä kohti.

// It’s starting to feel like Christmas.. At least, it’s tasting like Christmas already.

 


Posted in ruoka and tagged by NOORA.