FEAT. EINO

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

IMG_1300IMG_1322IMG_1297

Eino halusi mukaan näihin viikonloppuna otettuihin asukuviin niin kiivaasti, että meinasi poseeratessaan kiskoa hiuksetkin päästäni. Melkoinen syyspuhuri on siis tälläkin suunnalla puhallellut, toivotaan, että syysmyrskyt eivät nyt suuria tuhoja saisi aikaiseksi Suomessa.

Kirpeästä syysilmasta huolimatta halusin päästä kuitenkin ulkoiluttamaan tuota hurmaavaa leoparditakkia, jonka loppukesän alennusmyynneistä onnistuin itselleni hankkimaan. Takki jotenkin unohtui vaatekaapin perälle ja näin ollen on jäänyt aivan liian vähälle käytölle. Vaikka printti onkin melko näyttävä, uskaltauduin kuitenkin lisäämään asuun myös hieman väriä punaisen ruutuhuivin voimin. H&M:n hauskat, kultaisin koristein varustetut hanskat loivat asuun kivasti säihkettä ja mätsäsivät kauniisti laukun kultaisiin yksityiskohtiin. Sen verran vilu iski kuitenkin leopardin uumenissa, että tämä takki jääköön nyt odottamaan seuraavaa kevättä- onneksi klassinen leokuosi ei koskaan katoa muodista.

IMG_1284 IMG_1309 IMG_1292

Maanantai on taas käynnistynyt vauhdikkaasti ja luvassa onkin melko hektinen viikko. Luvassa on niin bileilyä Helsingissä kuin pitkiä työpäiviäkin, joten onneksi sitä aurinkoenergiaa tuli nyt viime viikonloppuna tankattua oikein kunnolla. Voikaa hyvin ja pukeutukaa lämpimästi- nyt ei ole aikaa flunssailulle! <3

// Eino the autumnstorm wanted to be a part of this photoshoot- look at my crazy hair! Looking quite windy if you ask me! This leojacket is one of my favourites, but now it’s time to put it to the storage and wait for the spring. It’s getting chilly here in Finland. I loved this outfit so much (thanks to those gorgeous detailed gloves from H&M) and it is such a shame that the upcoming winter is going to make the outfits look so much more boring! But now I’m off to work! Have a great Monday!

IMG_1295


Posted in muoti and tagged by NOORA.