MEILLÄ ON RAPULA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Ei hämiksiä. Eikä liskoja. Eikä käärmeitäkään. Teiltä tuli iso liuta hyviä arvauksia, mutta tällä kertaa vain Johanna osui oikeaan. Meidän uudet kämppiksemme ovat nimittäin kirsikkasukarapuja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hih, en nyt oikein tiedä minkä kategorian piikkiin tämän postauksen laittaisin, mutta tottahan toki minun täytyy teille tästä iloisesta perheenlisäyksestä kertoa! Kuten tiedätte, olen äärimmäisen eläinrakas ihminen ja koska elämäntilanne ei nyt anna myöten hankkia kovasti huolenpitoa vaativia lemmikkejä Epun kaveriksi, päätin (.. juu, Matilta ei oikeastaan kysytty) hankkia meille akvaarion. Työhuoneeseeni sijoitettuun 30 litran akvaarioon piti aluksi hankkia kaloja, kunnes isäni ehdotti, että miksen hankkisikin meille sukarapuja!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuumasta toimeen! Perehdyin tähän hauskaan lajiin tarkemmin ja nyt meillä asustaa neljän kirsikkasukaravun lauma. Ja mikä supereinta, yksi ravuista on heti paksuna. Odotettavissa on siis lähitulevaisuudessa paljon sukababeseja (hahah, Sugababes, tiedättehän..). Ylläolevassa kuvassa oleva rapu odottaa siis jo poikasiaan, joten sen nimesin tietysti Mamiksi. Täytyyhän niillä nyt nimet olla. Mitä oikein naurat siellä? ;)

Ja siksipä tekin saatte nyt vastuullisen tehtävän. Näettekö tuossa alla olevassa kuvassa ruukun alapuolella olevan vaalean olion? Se on myös sukarapu, vain nuorempi sellainen, sillä sitä punaisemmaksi rapu muuttuu mitä vanhemmaksi se kasvaa. Te saatte nyt keksiä sille nimen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hauskin nimiehdotus palkitaan ylläripalkinnolla ja tietysti suurella kunnialla päästä antamaan nimi tälle meidän uudelle tulokkaalle. Ja ei, en tiedä onko se tyttö tai poika. Voitte myös olla varmoja, että hyvät nimiehdotukset laitetaan jatkoakin ajatellen korvan taakse, sukarapu synnyttää nimittäin kerralla n. 30-50 poikasa. Ou nou.

// Meet our new roommates! <3


Posted in lifestyle and tagged , by NOORA.