TAAS NÄHDÄÄN!

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Bella-blogit, kaupallinen kampanja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä Re:fashion-yhteistyö ei olisi voinut osua parempaan saumaan. Päivät hämärtyvät, tietokoneen ääressä tulee parhaimmillaan (tai tässä tapauksessa pahimmillaan) istuttua päivän aikana helposti kymmenenkin tuntia ja auttamattomasti tästä kaikesta koville joutuvat ennen kaikkea silmät. Olen lykännyt väistämätöntä ja yrittänyt pärjätä ilman laseja, mutta näyttöpäätetyössä ne alkoivat kuitenkin pikku hiljaa tuntua välttämättömiltä. Onneksi sain näöntarkastusreissulle henkistä tukea mukaan ja yhdessä Matin kanssa lähdimme tutustumaan Nissenin 3 silmälasit 1 hinnalla- tarjoukseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ilokseni sain tuohon tarjoukseen kuuluvan näönarkastuksen yhteydessä kuulla, että näköni ei juurikaan ole huonontunut, mutta lasien käyttö tulee varmasti jatkossa helpottamaan tietokoneella työskentelyä. Mutta kuinka ikinä osaisinkaan valita tästä hurjasta kehysten määrästä itselleni ne parhaimmat? Makutuomarini lisäksi oman mielipiteensä parhaista laseista antoi myös asiansa osaava ihana myyjä, jonka avulla lopulta lasini valitsin. Uskomatonta, että hän osasi valita kehyksistä heti ensimmäisenä ne, jotka lopulta päätin hankkia myös itselleni.

Itse kotiutin tällä erinomaisella tarjouspaketilla itselleni peräti kahdet lasit ja kaiken kukkuraksi myös Matti sai tämän yhteistyön kautta lasit itselleen. Annoin Matin käyttää nimittäin tarjoukseen kuuluvan 75 euron silmälasilahjakortin omiin laseihinsa ja olin niin tyytyväinen Matin lasivalintaan; tilaukseen lähtivät todella tyylikkäät ja modernit lasit. Ilo silmälle, sanoisin.. Laatuaikaa parhaimmillaan, kun tämän jälkeen näemme toisemme taas paremmin! ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt tekin pääsette pisteyttämään silmälasivalintani, sillä kampanjasivullamme pääset tykkäilemään omista suosikkilaseistasi. Äänestämällä bloggaajien lempparilaseista omia suosikkejasi, osallistut kilpailuun, jonka voittaja voittaa itselleen silmälasilahjakortin. Kampanjassa on mukana useampia bloggaajia, joten moninkertaistat mahdollisuutesi voittaa arvostelemalla useamman bloggaajan lasit. Jokainen bloggaaja valitsee nimittäin yhden kilpailuvoittajan.

Mitä mieltä olette, kummat kehykset sopivat minulle paremmin? Halusin ehdottomasti valita kahdet hyvin erilaiset lasit, sillä parhaimmillaan lasit toimivat asussa myös upeana asusteena. Siksi valitsinkin toiset lasit upeiden sankakoristeiden ja vedenvihreän värin vuoksi, kun taas toiset käyvät yksinkertaisuudessaan asuun kuin asuun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tykkäilemään pääset tästä (klik!)!

Nähdään! Vai nähdäänkö? Jos vaikuttaa siltä, että omakin näkösi kaipaisi hieman tarkastusta ja ehkäpä jopa laseja, löydät lähimmän Nissen-myymäläsi täältä. Tamperelaisille suosittelen lämpimästi myymälää osoitteessa Hämeenkatu 14, ihana palvelu ja valtava kehysvalikoima, josta löytyy taatusti jokaiselle täydelliset lasit!

// What do you think of my new eyeglasses?


Posted in muoti and tagged by NOORA.