RE:FASHION, UUSI BLOGIKOTINI

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Muutos on hyvästä. Uusia ovia on avattava, on tavoiteltava unelmiaan, tartuttava mahdollisuuksiin ja oltava rohkea. Curiouser & Curiouser muuttaa syyskuun alussa uuteen blogikotiin yhdessä energisten ja ammattitaitoisten bloggaajien kanssa, joiden joukkoon kuuluminen tuntuu suurelta etuoikeudelta.

Minusta ja rakkaasta blogistani tulee osa Re:fashion-blogiportaalia. Muuttolaatikko on jo pakattu.

Eilen kerroinkin jo teille kuinka perhoset ovat lennelleet pitkään mahanpohjassani, olo on ollut odottavainen ja ennen kaikkea todella jännittynyt. Tiedän pääseväni mukaan todelliseen huipputiimiin ja uuteen blogikotiin muuttaminen tuntuu yhtä hienolta, kun silloin, kun kokeilin omia siipiäni muuttaessani tutusta ja turvallisesta kotikodista ensimmäiseen omaan kotiin. Monesti kuulee bloggaajan sanovan, että hän kirjoittaa blogiaan itselleen. Lausahdus on totta, mutta ilman lukijoita ja lukijoiden ja bloggaajan välillä tapahtuvaa vuorovaikutusta, blogin pitäminen ei olisi lainkaan yhtä palkitsevaa. Eniten olenkin ehkä jännittänyt siis sitä, miten te otatte tämän uutisen vastaan.

Re:fashion edustaa minulle kaikkia niitä arvoja ja motiiveja, joita olen blogissani aiemminkin vaalinut. Ensinnäkin portaali on bloggaajien itsensä blogineuvoston muodossa hallinnoima konsepti, joka haluaa tuoda uusia tuulia myös yhteistyökuvioihin. Perinteinen bannerimainonta jää vähemmälle ja tavoitteena on tuoda yhteisöllisyys takaisin bloggaamiseen. Eikö kuulostakin hyvältä? Niin minustakin. Tiedätte kuinka tarkoin harkiten olen vuosien varrella lähtenyt yhteistyöjuttuihin mukaan ja välttänyt sitä, että blogini olisi mainontaa pullollaan. Re:fashionissa pystyn pitämään linjauksistani edelleen kiinni, mutta portaali tarjoaa blogilleni taatusti mahdollisuuksia, joita emme ilman sitä pääsisi kokemaan. Vaikka aiemmista tarjouksista portaaleihin olen kieltäytynyt, en tällä kertaa epäröinyt hetkeäkään.

Kolme vuotta on Curiouser & Curiouser ollut tutulla paikallaan Blogspotissa; postauksia olen tuona aikana kirjoittanut yli 2000 ja blogi on pullollaan muistoja. Muistatteko vielä esimerkiksi matkani Boråsiin Nelly.comin päämajaan, tai sen hetken, kun suunnittelemani Kalevala koru julkaistiin, puhumattakaan niistä muistoista, joita Guessin kanssa toteutettu yhteistyökampanja tuo mieleeni? Maailmaakin on tullut nähtyä; yhdessä Matin kanssa lensimme Barcelonaan, äidin kanssa juhlistimme mamin syntymäpäiviä Pariisissa ja tänä keväänä lähettelin teille terveisiä Milanosta Duomon juurelta. Pelkkää juhlaa ei tämä kolmevuotinen ole ollut. Lohdutitte minua, kun rakas koiramme Roope kuoli viime lokakuussa ja jaoitte kokemuksia kanssani, kun Eppu joutui toisen koiran puremaksi koirapuistossa. Hirvittävä määrä muistoja ja ajatuksenvaihtoa, ja vaikka niin kovin haluaisinkin aloittaa puhtaalta pöydältä Re:fashionin puolella, tuntuu haikealta jättää kaikki tämä taakseen. Mitä mieltä te olette, haluaisitteko päästä lueskelemaan myös vanhoja postauksiani uudessa portaalissa?

Vielä parisen viikkoa pysyy blogini siis paikallaan ja postailu jatkuu entisellään täällä vanhassa osoitteessa. Muutto tapahtuu siis syyskuun alussa ja tulette ensikädessä saamaan infoa uusista käänteistä. Mutta kertokaahan, mitä ajatuksia muutos teissä herättää? Are you with me guys? ;)

”Uusi ovi on nyt avattu-

ole utelias ja lähde mukaan seikkailuuni.”

RE:FASHION FACEBOOKISSA

CURIOUSNOORA RE:FASHIONISSA
RE:FASHION INSTAGRAMISSA @REFASHIONBLOGS

 

Eppukin muuttaa toki mukana. Se pakkasi mukaan vain tärkeimmän, Sakarin.

 

// Guys, I have BIG NEWS for you! Curiouser & Curiouser, my blog, is moving to a new address in the early September. Find the new page here! This is so exciting and I’m so honored to be a part of this unique and amazing team! Bring it on September. <3


Posted in Yleinen by Bella.