ALL ABOARD!

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

 
Painoin pääni tyynyyn eilen niin kovin onnellisena- takana oli upea ja aurinkoinen päivä perheen kesken Tallinnassa ja ennen kaikkea, eilen rakas blogini täytti kokonaiset kolme vuotta. En ole hetkeäkään katunut sitä, että aloitin blogini. Vaikka sen parissa tuleekin nykyään vietettyä päivittäin useampia tunteja, on se minulle niin rakas harrastus, jota en vaihtaisi mistään hinnasta pois. Syksytuulet puhaltelevat mukanaan bloginkin puolelle hieman muutoksia, mutta minua ei jännitä yhtään- tiedän, että siellä ruutujen toisella puolen on ihan uskomattoman upea tukijoukko ja lukijakunta, jonka kanssa muutoksetkin kohdataan taatusti hyvällä energialla ja tsempillä. Huomasin sen jälleen eilen, kun saavuttuani kotiin tarkastettavanani oli lähemmäs 200 arvontoihin tullutta kommenttia.

Olette te aika huikeita ♥

Kun laivan oli aika käynnistää matkansa kohti Suomea, nappasimme vielä laivan kannella muutaman asukuvankin hieman jo reissussa väsähtäneestä bloggaajasta ja reissuasusta. Valitsin ylleni Vilan tämänkesäisen maximekon, mutta koska kaipasin yläosaan hieman jotakin lisää, kiskaisin päälleni vielä Vero Modan kauniin auringonkeltaisen, paljetein koristellun neuletopin. Mavalan lakoista löytyi täydellisesti mätsäävä pehmeän keltainen kynsilakka ja reissulaukuksi valikoitui juuri lyhyemmille reissuille hyvin soveltuva NYPD:n musta laukku.

       somewhere, beyond the sea:     

 

mekko /  dress  VILA   toppi /  top   VERO MODA   kello / watch   GUESS

laukku /  bag   NYPD    kengät  / shoes  ZARA

Reissutunnelmista ja -ostoksista postailen teille vielä ilman muuta lisää, mutta nyt lähden kehittämään reissukamerani kuvia ja lounaalle tuon armaani kanssa, mutta muistakaahan, että blogisynttärirvonnat jatkuvat edelleen:

 

LIVBOX-ARVONTA (klik!)

FASHIONSTORE.FI-ARVONTA (klik!)

 

 

CURIOUSNOORA ON INSTAGRAM @CURIOUSNOORA

CURIOUSNOORA ON FACEBOOK

 

// Yesterday was a great day- we had an amazing summerholidaycruise to Estonia to visit the beautiful city Tallinn. While cruising back home, we took some outfitpictures on the deck of the ship and as you can see, I chose to wear something very comfortable and chic. I love that maxidress from Vila and with the cute light yellow top from Vero Moda, this outfit was perfect for travelling!


Posted in Yleinen by Bella.