Isäni ehdotti jo eilen, että lähtisimme tänään etsimään joulumieltä Keskustorille pystytetyn Joulutorin uumenista. Paikalta saisi kuulemma kuuleman mukaan maailman parasta saksalaista bratwurstia ja olisipa paikalla myös monenmoisia kojuja ja kioskeja, jotka olivat pullollaan joulun tunnelmaa. Tämä sunnuntainen iltapäivä kului siis iskän kanssa toria ja kaupunkia kierrellen – muutaman tunnelmakuvan ehdin toki napsia teillekin.
Joko sinä olet käynyt tutustumassa Joulutorin lumettomaan mutta valloittavaan maailmaan? ♥
Joulutorivierailumme kohokohta oli ehdottomasti Aamulehden pikkuisessa joulukahviossa (,jossa tosin ei tarjoiltu lainkaan kahvia) vietetty hetki glögikupposen ääressä, joka lämmitti kehon lisäksi myös mukavasti mieltä. Ei se joulufiilikseen pääseminen lopulta vaadi kuin hieman joulumusiikkia, iloisia ihmisiä ympärille sekä kauniisti aseteltuja joulun valoja ja tuoksuja.





