Ruusuja ja proosaa

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Matti veti tänään aikamoisen ässän hihasta.



Matti, joka unohtaisi varmasti välillä oman päänsä, mikäli sitä ei olisi ruuvattu niin tiukasti hartioihin kiinni, muisti, että tänään vietetään Kirjan ja Ruusun päivää. Sainkin yllättäen vanhojen perinteiden mukaisesti Matilta kauniin valkoisen ruukkuruusun, jonka jo ehdin istuttaakin parvekkeellemme. Tiedättekö, mistä tämä perinne johtaa juurensa?

Kirjan ja Ruusun päivän perinteisiinhän siis kuuluu, että mies lahjoittaa naiselle ruusun ja nainen miehelle kirjan. Vanha legenda näet kertoo, että Pyhä Yrjö leikki aikoinaan Prinssi Rohkeaa, ja pelasti prinsessan lohikäärmeeltä. Lohikäärmeen verestä kasvoi ruusupensas (kuinkas sattuikaan), joka täyttyi kauniista verenpunaisista ruusuista. Niistä kauneimman hän valitsi prinsessalleen. Pyhän Yrjön päivänä Kataloniassa vietettiin myös kirjallisuuskilpailuita, joiden palkintoina ruusut yleensä olivat.

Kiva stoori, mutta vielä kivempaa oli se, että eihän mulla ollut vastineeksi antaa Matille kirjaa.. Auts.

Noh, hätähän ei ollut tämän näköinen. Tein tikusta asiaa ja ryntäsin kirjakauppaan. Päätin valita ensimmäisen pokkarin, joka hyllyltä silmiini osuu. Enkä mielestäni tehnyt ollenkaan huonoa valintaa – Agatha Christie ja murhamysteerien kiemurat eivät petä koskaan.

Lentelikö teilläpäin tänään lohikäärmeitä? ;)


Posted in Yleinen by Bella.